Kolmen vuoden periodin aikana olen toivonut, että saisin nyhdettyä asiantuntevia artikkeleita ja kommentteja, jotka koen tärkeiksi liiton jäsenkunnalle. Näitä ovat mm. nestehukka- ja ruokavaliojutut, jotka eivät esim. hikisinä SM-viikkoina näyttäneet olevan kaikkien hallinnassa. Samoin lihasten, nivelten, hermojen ja muiden työkalujemme huolto ja terveys olisi tärkeää tietoa. Lehtemme ei vain pysty tilaamaan vaivannäköä vaativia artikkeleita tarjoamalla palkkiopuolella nollaa. Ei voi mitään. Ehkä seuraaja sitten.
Rakastan napakkaa ja rankkaa väittelyä. Siihen taas harva ilmestymistahti asettaa rajoituksensa. Keskustele siinä sitten napakasti, kun vastapuolen repliikistä on puoli vuotta. Lisäksi toivoin, ettei jokaisesta kiistakysymyksestä tehtäisi väitöskirjan laajuista.
Olen ollut iloinen jokaisesta uusien naamojen esiinmarssista missä päin Suomea tahansa ja olen koettanut houkutella Suomen laitapuolen heittäjiä (?) lehden piiriin. Hitto, ne vain urisevat Helsinki-keskeisyydestä.
Seuraajani olisi iloinen, jos tekisitte itseänne tykö, kaikkialta. Hyvää jatkoa. Kunnioita lajiasi.
Mikko Haljoki
Kesän pelit ovat nyt takana. Mestarit on haettu ja sarjat pelattu. Edustusvalinnat ovat olleet onnistuneita tai sitten ei. Yksi valintamenetelmä on taas tullut kokeiltua. PM-kisat tuottivat mestaruuden, mutta yleinen MM kulki valitettavan perinteistä kaavaa noudattaen. Kumpikin joukkue oli tämän kauden valintamenetelmän tulosta. Yleisen MM:n osalta on tosin puolustukseksi todettava, että neiti Fortuna ei todellakaan ollut tässä Lottoarvonnassa Suomen puolella. Kansainvälisen liiton kilpailuvastaavan sanelema MM-pelisysteemi ei meillä missään puisto-kisoissakaan menisi koskaan läpi. Kanarialla se sai osakseen pelkkää moitetta, mutta koska pelin henki näissä kisoissa on se, ettei systeemejä enää pelien kuluessa voi muutella, ei asialle tällä kertaa ollut mitään tehtävissä. Tulevia vuosia ajatelleen olemme luvanneet järjestää kansainväliselle liitolle koulutusta kisojen järjestämisen ja erityisesti jatkoarvontojen vaikealla saralla.
Edessä on taas uusi liittokokous ja uudet suunnitelmat. Aloitteista päätellen päällimmäiset ongelmat ja ideat liittyvät taas uusiin edustusvalintoihin ja karsintasysteemeihin.
Liittokokouksen toivoisi kuitenkin erityisesti paneutuvan vireiden luottamushenkilöiden löytämiseen. Ensi vuonna on jaossa tukku merkittäviä tehtäviä. Sponsoriraha on kuluvana vuonna keventänyt liittomme matkustusbudjettia hyvin oleellisesti. Tjäreborg, Viking Line, Silja Line, Finnair ja Tallink ovat yhdessä antaneet n. 50.000 markan edestä tukea kilpailumatkoihimme. Ilman tätä tukea olisi suuntana taas ollut liiton pankki tai vaihtoehtona virtuaali MM-kisat kotimaassa. Vähintäänkin vastaava tuki olisi myös ensi vuonna tervetullutta. Vanhojen suhteiden pohjalta olisi helppo jatkaa yhteistyöta, joka on ollut kaikkia osapuolia tyydyttävää, mutta jopa tältä pohjalta uudet kuviot vaativat aikaa ja tekijänsä.
SM-tapahtuma torilla oli taas kerran merkittävä kansanjuhla, mutta jotain siitäkin jäi vielä puuttumaan. SM-kisa ei tälläkään kerralla tuottanut merkittäviä mainostuottoja. Liiton tahrana roikkuvat vanhat stipendit ovat edelleen olemassa , mutta toivottavasti pitkämielisyyttä vieläkin riittää niiden odottajilla. Ilman tätäkin joustavuutta olisimme tosi pulassa. Kiitos tästä, olette aina mielessämme ja joskus se päivä vielä koittaa. Ensi vuonna yritetään taas ja SM-kisan lisäksi Suomi järjestää PM-kisat 7.8.1999. Näihin projekteihin ei tekijöitä ole koskaan liikaa tarjolla. Ajoissa käynnistettyinä ja riittävällä henkilöstöllä nämä vaativat projektit olisivat vietävissä kunnialla ja voitolla läpi.
Liiton toiminta on kovin hallitus-keskeistä ja eräs henkilökohtaisia lempi-keskustelunaiheitani onkin jo pitkään ollut se, onko toimintaa hallituksen ulkopuolella. SP-L:n hallitus ei ole vain päättävä elin, joka antaa "virkamiehille " päätöksiä täytäntöönpantaviksi. Joissain suuremmissa liitoissa tähän on päästy, mutta meillä siihen on vielä pitkä matka. Tällainen virkamiesporras puuttuu tästä hallinnosta kokonaan. Vanha valiokunta-järjestelmä toi täytäntöönpanon piiriin edes muutamia valiokunta-aktiiveja, joille asioita voitiin delegoida toteutettaviksi, mutta vuoden 1997 päällikkökauden jälkeen paluu vanhaan valiokuntasysteemiin on käytännössä jäänyt toteutumatta ja täytäntöönpano on edelleen päätöksentekijöiden käsissä ja vastuulla.
Näin ei toivottavasti enää ensi vuonna ole tarkoitus jatkaa. Ongelma ei ole alueellinen vaan lähinnä asenteellinen. Puheet veljeskunnista, jotka kynsin hampain roikkuvat kiinni hallituspaikoissa omia etujaan ajaakseen ovat täysin käsittämättömiä. Näillä budjeteilla saa olla kovin tyytyväinen, jos pystyy saamaan omat "vallankäytöstä" johtuvat kulunsa jotenkin katettua ja tyydyttävästi organisoitu liiton matka käy kyllä työstä; sitä on aivan turha kadehtia. Hallituksessa on harvoin tehty niin pöllöjä esityksiä, etteikö niitä olisi oltu valmiit kokeilemaan, mikäli esittäjä vaan on itse ollut halukas uhraamaan aikaansa ajatuksensa toimeenpanoon. Hyvätkin ideat tuppaavat kaatumaan toteuttajan puutteeseen. Valtaa ja vastuuta on jaossa hallituksessa ja sen ulkopuolella. Siitä täytyy vain olla valmis maksamaan. Maksu peritään ajassa, selkänahassa ja kuluissa, joista osa valitettavasti jää vallankäyttäjän piikkiin. Mikäli näillä ehdoilla vielä tuntee tarvetta päästä mukaan "veljeskuntaan" niin tervetuloa. Työtä tekeville riittää rajattomasti ja jos työnteko vaatii titteleitä, niin niitäkin voidaan ryhtyä jakamaan.
Näillä parilla rohkaisevalla sanalla haluan toivottaa kaikki jäsenseurat lämpimästi tervetulleiksi Suomen Petanque-Liitto SP-L ry:n liittokokoukseen Helsinki Petanquen hallille marraskuun 28. päivänä 1998. Tehkäämme hyviä päätöksiä ja löytäkäämme uusia voimavaroja.
Pertti Taipale
Suomalaisessa petankissa on yritelty monenlaisia valmennuskuvioita, mutta yksi asia tuntuu tähän asti aina unohtuneen:
Valmentaja on ammattinimike - aivan kuten lääkärikin - ja vaatii tietyn koulutuksen ja pätevöitymisen!
Petankkipiireissä melkein kuka tahansa on voinut nimittää itsensä valmentajaksi, kunhan on ollut itse esimerkiksi hyväksi tunnustettu pelaaja. Pelitaito ei tietenkään ole pahitteeksi, mutta pätevän valmentajan ominaisuuksiin kuuluu ehkä sitäkin tärkeämpänä monenlaiset muut teoreettiset valmentamiseen liittyvät tiedot ja taidot.
Useimpien muiden urheilulajien liitoissa asia on ollut aina tiedossa ja koulutus sekä auktorisointi ohjeiden mukaisesti järjestetty. Vanha järjestelmä oli kolmeportainen ABC -systeemi, nykyään käytetään viisiportaista tasosysteemiä, joka voi olla esim. seuraavanlainen:
Petankissa meille varmaan riittäisi ainakin toistaiseksi nuo pari ensimmäistä tasoa.
Ensin meidän tulisi pyrkiä siihen, että mahdollisimman moneen petankkiseuraan saataisiin joku tason I pätevyyden saavuttanut lajiohjaaja. SP-L voi itse määritellä vaatimukset ja antaa todistuksen ja tittelin (petanqueohjaaja) kaikille tason läpäisseille. Lajituntemus tietenkin on se ensimmäinen vaatimus ja se täyttynee kaikilla muutaman vuoden lajia aktiivisesti harrastaneilla. Opintotuntien minimimääräksi voimme asettaa esimerkiksi 50 ja se voisi koostua vaikkapa seuraavasti:
Sellaisille henkilöille, joilla tunnetusti on jo paljon kokemusta lajiin liittyvästä ohjaamisesta ym, voitaisiin antaa vapautus ainakin viimeisen kohdan suorittamisesta. Toisaalta myös, jos joku on suorittanut sopivia teoriakursseja jossain muussa yhteydessä, voitaneen nekin huomioida.
Porkkanat: SP-L:n tulee pitää rekisteriä kaikista pätevistä petanqueohjaajista ja järjestää heille tarvittavaa aineistoa esim. yhtenäisen koulutuskansion muodossa. Kun jokin taho sitten tiedustelee lajiopastusta, vaikka jonkun firman/koulun tilaisuuteen ym, voi SP-L antaa lähimmän pätevän ohjaajan yhteystiedot. Virallisen tittelin omaavan ohjaajan on paljon helpompi pyytää kohtuullinen korvauskin tilaisuuksien vetämisestä.
Liitto ja seurat voisivat yhteistyössä osallistua koulutukseen halukkaiden kustannuksiin. Kurssien kustannus yhtä petanqueohjaajaksi opiskelevaa kohden voi olla esim. noin tuhat markkaa.
Ensimmäisen tason pätevyyden saavuttaneista pitäisi sitten aikanaan saada muutama aktivoitua pätevöitymään tasolle II. Tämä vaatisi vuoden kokemuksen ohjaajana ja 100 tuntia opintoja. SP-L antaisi taas todistuksen ja tittelin (Petanquevalmentaja). Opintotuntimäärä voisi koostua vaikkapa seuraavasti:
Porkkanat: Siinä vaiheessa, kun Suomessa olisi muutama tason II pätevyyden saavuttanut petanquevalmentaja, voisi SP-L:n hallitus nimittää heistä sopivimman liiton päävalmentajaksi, joka esim. valitsee maajoukkueet. Virallisesti pätevälle valmentajalle riittää varmasti muutenkin valmennushommia, jos sellaisille ylipäätänsäkään on lajissamme kysyntää.
Edellä esitetyn mukainen valmentajakoulutus on liittomme hallituksessa valmisteltavana ja pääsee käyntiin ehkä ensi vuonna. Sitten joudumme odottelemaan vuoden-pari, ennenkuin saamme ensimmäiset oikeat pätevät Suomen Petanque-Liitto ry:n auktorisoimat petanquevalmentajat. Sen jälkeen mahdollisuutemme järjestää oikeanlaista valmennusta lajimme urheilijoille muiden urheilulajien tavoin ovat paljon tämänpäiväistä paremmat.
Seuroissa voisi jo alustavasti keskustella siitä, ketkä ovat halukkaita lähtemään hommaan mukaan.
Jukka Pöyry
Ensi kesänä SP-L järjestää taas kaksi lajin suurtapahtumaa:
SM 99 29.6. - 4.7. Helsinki Rautatientori
PM 99 7.8. Helsinki (tarkempi paikka vielä auki)
Näille molemmille tapahtumille tarvittaisiin logo ja siksipä julistamme suunnittelukilpailun. Lähetä ehdotuksesi vuoden 1998 loppuun mennessä kirjeessä osoitteella:
"Logokilpailu"
Suomen Petanque-Liitto ry
PL 196
00251 Helsinki
tai sähköpostilla: petanque@icon.fi
Kirjeet ja sähköpostiliitteet avataan vasta kilpailuajan jälkeen ja voittajat valitsee SP-L ry:n hallitus. Ehdotuksista voidaan mahdollisesti järjestää myös neuvoa-antava kansanäänestys liiton Internet-sivuilla.
Palkintoja ei ole vielä päätetty, mutta ainakin mainetta ja kunniaa on jaossa, ehkä myös ilmaisia osallistumisia SM-kisoihin ja muutakin pientä kivaa!
Nyt kaikki ideoimaan!
PM-kisat pelattiin 15.8. Oslossa Linnerudbanenilla, pelipaikkana perinteinen huonokuntoinen potkupallokenttä piilossa maan korvessa.
Kisoihin oli katsojilla vapaa pääsy ja kisoja seurasikin ohikiitävistä metrojunista yli 10,000 katsojaa. Kukaan ei tosin tainnut tietää mistä oli kysymys, eikä kukaan vaivautunut paikalle katsomaan kisoja. Matkustajat taisivat vain pyöritellä sinisiä silmiään ja ihmetellä mikä panee ihmiset heittelemään kuulia vesisateessa koko päiväksi. Kisojen seuraamista haittasi lähes taukoamaton vesisade, joka päättyi vasta ennen yleisen sarjan finaalia.
Perjantaina ennen kisoja pelaajilla ja turisteilla oli mahdollisuus tutustua Osloon ja valmistautua kisaan. Merkittävä osa seurueesta tutustuikin Viking-museoon ja Kon-Tik-museoon muiden kaupunkinähtävyyksien ohella.
Suomen yleisen joukkueen kipparina oli Jallu Nieminen, naisista huolehti Kati Nieminen ja junnut olivat Matti Törrösen valvonnassa. Koko delegaation johtajana toimi allekirjoittanut.
Pelisysteeminä oli 2 neljän joukkueen alkulohkoa joka sarjassa (lohkoissa 1 joukkue joka maasta.) Lohkovoittajat pelasivat sen jälkeen kakkosia vastaan välierät ja kolmoset suoraan sijoista 5-6 ja neloset sijoista 7-8.
Yleisessä sarjassa Suomi II voitti PM-kultaa ja Suomi I sijoittui kuudenneksi. Marko Aalto voitti kultaa jo perjantai-aamuna noin klo 04 hyvissä ajoin ennen lähtöä, jolloin hänestä tuli onnellinen tytön isukki. Suomi I:n ja Ruotsi I:n lopulta 12-13 päättynyt peli sijoista 5-6 herätti valtavaa keskustelua hallinnollisissa piireissä ja juryssä. Erinäisiä sanktioita väläyteltiin ja pulina kävi kuumana. Syynä hälyyn oli se, että peli pelattiin ensin kahvion pöydän äärellä sopuisasti sisätiloissa sateelta suojassa, tosin jonkun väärän silmäparin alla. Viime vuodesta lähtien voimassa ollut systeemi, jonka mukaan myös kaikki sijat 5-8 kaikissa sarjoissa pelataan, oli kokemassa valtavan takaiskun heti toisena vuonna tämän arpapelin muodossa. Suomi I kaivettiin hotellista uudelleen kentälle ja sitten pelattiin kahden "äärimmäisen hyvin motivoituneen" huippujoukkueen välinen sijoitusottelu, jonka Ruotsi hoiti edukseen 13-12 lähes 5 minuutin mittaisen taistelun jälkeen. Parhaimmillaan pelissä oli ilmassa samaan aikaan parikin kuulaa ja ringistäkin poistuttiin joskus hieman ennen aikojaan.
Nuorten sarjassa välierät pelattiin jäsentenvälisesti Suomi I - Suomi II ja Ruotsi I - Ruotsi II ja finaali sitten ykkösjoukkueiden ja pronssiottelu kakkosjoukkueiden kesken. Hopeaa Suomi I:lle ja Suomi II:lle kunniakkaasti 4. sija. Molemmat suomalaisjoukkueet jatkoon alkulohkoista, hyvä näin.
Naisten puolella Suomi I hoiti alkusarjan puhtaalla pelillä, mutta jatkossa sade hävitti herkkyyden kokonaan ja kohmeiset kädet toimivat naapureita heikommin. Suomi II hyytyi viimeisessä alkusarjan pelissä tulevalle PM-voittajalle (Ruotsi II) 12-13 viimeisellä 5 pisteen kierroksella, johdettuaan jo lupaavasti 12-8. Seurauksena 3. sija alkulohkossa ja paikka peliin sijoista 5-6.
Sunnuntaina järjestettiin kaikille avoin Cafe Cup singeli, mukana 5 suomalaista ja yhteensä 54 pelaajaa. Kunniakkaan hopeasijan saavutti Mira Kyllönen ja palkinnoksi irtosi herkkuja ja muuta tarpeellista tavaraa monta kassillista.
Seuraavat PM-kisat järjestetään Suomessa 7.8.1999.
Pertti Taipale
Järjestävä seura Djurgården ja Ruotsin Bouleliitto olivat panneet parastaan naisten tämänvuotisten MM-kisojen onnistumiseksi. Haluttiin ehkä myös panna Poria paremmaksi ja monessa suhteessa onnistuttiinkin. Globenin jäähalliin oli rakennettu loistavat, vaikeat kentät. Koeajon kävivät suorittamassa Christian Fazzino ja Daniel Voisin. Majoitus ja ruokailut olivat olivat Hotelli Globenissa parin sadan metrin päässä kisapaikalta. Ainoa miinus taisi olla se, että takkiin tuli satoja tuhansia kruunuja, jotka menivät liiton piikkiin.
Pelillisesti kisat olivat yhtä korkeaa luokkaa. Varsinaisia yllätyksiä ei tullut, ellei sellaiseksi lasketa isäntämään jäämistä kahdella joukkueellaan mitalien ulkopuolelle.
Arvonnat ratkaisevat jo paljon. Suomikaan ei kiitellyt rouva Fortunaa saadessaan vastaansa hallitsevat maailmanmestarit Espanja II:n, Ruotsi II:n, Italian, Eestin, Norjan ja Tsekin. Helppoa ja vaikeaa: kolme viimemainittua hoitui ilman suurempia ongelmia. Jatkon kannalta tärkeä Ruotsi-ottelu eteni tasaisesti. Lopussa kummallakin oli mahdollisuus katkoon. Ruotsi käytti etsikkoaikansa. Seuraavassa ottelussa espanjattaret eivät antaneet mahdollisuutta, mutta puolivauhdilla pelaten he säästivät suomalaiset Fannylta. Lopputulos eli sija 13 yhdessä Espanja I:n, Saksan ja Israelin kanssa oli suurin piirtein odotettu. Mirva Näsilä, Mira Kyllönen, Päivi Lehtonen-Palmqvist ja Pirkko Autio saivat jälleen kokea, että uusia kenttiä ja pahoja vastustajia on koettava paljon lisää ennen kuin sijaluku alkaa nousta.
Ilman tappioita menivät jatkoon tutut kovat joukkueet Madagaskar, Belgia, Espanja II ja Ranska, viimemainittu nuorennetulla joukkueellaan. Kakkosina pääsivät mukaan vielä Ruotsi II, Hollanti, Sveitsi ja Thaimaa. Ruotsin putoaminen semifinaaleista vähensi katsojalukuja ja julkisen sanan kiinnostusta. Siihen asti se olikin ollut kiinnostuneempi kuin koskaan.
Neljännesfinaalissa vastakkain joutuivat Ranska ja Belgia, Madagaskar sai Espanja kakkosen kuten Porissakin. Selvät voitot Espanjalle ja Ranskalle. Madagaskarilaisilla oli Porin perintönä kova henkinen painolasti, tosin jokainen joukkue tuntui jo etukäteen hävinneen tulevan matsin Espanja II:a vastaan. Sama koski finaalia. Porin loppuottelutrilleri ei toistunut. Jero Ballesta, Cati Mayol ja Ines Charo - Globen-yleisön lemmikki - pelasivat omalla tasollaan, virheettömästi ja järkevästi.
Ranskalaiset ansaitsivat finaalipaikkansa, mutta tulivat valovuoden päässä. Pronssijoukkue Belgiasta tullaan kuulemaan vielä lisää. Se pudotti Madagaskarin sijaa huonommaksi kuin Porissa.
Suomen joukkueella oli tässä vaiheessa takki tyhjä. Hyvät otteet olivat jääneet alkulohkoon ja tuloksena oli viimeinen jaettu sija USA:n, Espanja I:n, ja Ruotsi I:n kanssa. Nyt saatiin vihdoin yllätyskin, sillä voittaja oli Englanti, joka päihitti finaalissa Marokon. Kolmas oli peliään tehostanut Tsekki.
Jostain syystä Madagaskarin viisumianomus oli niin myöhässä, että sen tie näytti nousevan pystyyn jo ennen kisoja. Julkiselle sanalle vuodettiin ongelma ja arvosteltiin viranomaisia, jotka perääntyivätkin kiireesti.
Rajanaapurukset Marokko ja Algeria kohtasivat, jolloin maaottelun nuorin pelaaja oli Algeriasta, 13 v ja toiseksi nuorin Marokosta, 16 v.
Lehdistö valitsi kisojen ALL STARS -joukkueen jokseenkin yksimielisesti. Asettaja Fabien Brdoyes, Belgia, välipelaaja Francine Randriamabasiny, Madagaskar, ja ampuja tietenkin Ines Charo, Espanja.
Seuraavat naisten MM-kisat pelataan vuonna 2000 Ranskassa.
Jorma Kujanpää
Peruslähtökohdiltaan kilpaurheilu ja varsinkin pallopelit ovat hämmästyttävän lähellä toisiaan. Tennisvalmentajat ovat listanneet huippupelaajan tunnusmerkkejä, ja mitä ne ovatkaan.
(Ref. Advanced Coaches Manual)
Eikös siis tuolla reseptillä ja edes osalla siitä olisi paitsi hyvä tennispelaaja myös rautainen petankisti. Suomalaisille vaikein kohta saattaa olla rentous painetilanteessa, mutta kipsiinkin on lääkkeensä. Lukekaa nyt tarkkaan jos koskaan. Tennispelaaja kehittää hengitysharjoituksen, jolla kipsi on mahdollista puhaltaa pois. Kipsi ei siis asukaan päässä vaan palleassa, josta leviää jäykkyys tai hervottomuus. Siis kunnollinen syväänhengitysharjoitus. Happi ei ole pahitteeksi muutoinkaan.
Jännittäminen ei ole sama kuin kipsi, sanovat tennisvalmentajat. Jännitys on hyvä sinänsä, se kertoo, että otat pelin tosissasi. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta jännityksen pitää liueta pelin tuoksinassa.
Kaikkien listojen ykkönen on kuitenkin MOTIVAATIO. Kun sinulla on se, sinulla on mahdollisuus hankkia muutkin herkut kaikilla mausteilla. Mutta sen pitää olla iso ja polttava.
Mikko Haljoki
Tämän vuoden MM-kisat, naisten ja miesten, noudattivat samaa kaavaa. Tukholmassa Espanja kuritti vastustajiaan mennen tullen, Maspalomasissa Ranska teki saman tempun. Philippe Quintais, Didier Choupay, Christian Fazzino ja Michel Briand eivät jättäneet selittelyille tilaa. Pelikentät olivat erinomaisen vaikeat ja se erotti jyvät akanoista.
Hieman torsoiksi jääneet MM-kisat (ainoastaan 37 maata / 39 joukkuetta) olivat periaatteessa hyvin järjestetyt. Miinuksia voi antaa ja niistä hieman myöhemmin. Yksi asia oli varma; kenenkään ei tarvinnut palella. Maiden vähäinen määrä johtuu siitä, että esim. Mauretania, Djibouti ja Seychellit eivät ennakkoilmoittautumisesta huolimatta ilmaantuneet paikalle.
Arvonnassa Suomi (Aalto, Nieminen, Paaso ja Ylönen) sai jatkoon edellyttävät vastustajat. Pelataan poulea ja vastustajat ovat Ranska, Itävalta ja Saksa. Ensimmäinen ottelu Saksaa vastaan oli tahmea. Kaikki se, mikä meni pieleen Suomen pelissä, onnistui Saksalla. Lopputulos 13-4 ei kaipaa selittelyjä. Samaan aikaan Ranska pieksi Itävallan 22 minuutissa 13-0. Toisessa ottelussa oli siis vastakkain kaksi nöyryytettyä. Aalto, Paaso ja Ylönen pelasivat ehkä koko turnauksen parhaan pelinsä. Systeemi toimi, onnistumisprosentti oli 60, puuttuvalla 40:llä Itävalta sai kolme pistettä. Saksa hävisi omansa Ranskaa vastaan 13-1.
Uusinta Suomi-Saksa. Saksalaiset hermoilivat ja pelasivat huomattavasti huonommin, kuin ensimmäisessä ottelussa. Suomen rivit pysyivät taas suhteellisen hyvin kasassa ja Saksalle tappio 13-9. Jatkoon tästä poulesta Ranska ja Suomi, ei hassumpaa seuraa.
Otteluiden päätyttyä järjestäjät ilmoittivat, että kaksi lohkojen kakkosta meni arvalla kuudentoista parhaan joukkoon, toinen niistä oli Suomi. Tervetuloa pelaamaan seuraavana päivänä klo 14.45.
Yllätys, yllätys, seuraavana päivänä ilmoitettiin, että ensimmäisestä poulesta pudonneet (mm. Espanjan toinen joukkue) olivat aamulla pelanneet toisen poulen, josta kunkin lohkon kaksi parasta pääsi jatkoon. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että osallistumatta yhteenkään peliin ensimmäisenä päivänä ja voittamalla seuraavana aamuna yhden ottelun (aamuottelut olivat kolmen pouleja) olit jatkossa. Esimerkiksi Unkari, joka hävisi ensimmäisessä poulessa suoraan kaksi ottelua, voitti seuraavana aamuna yhden ja oli jatkossa. Myös Ruotsi putosi ensimmäisenä päivänä, voitti seuraavana aamuna ottelun ja oli jatkossa. Olisi kirveellä töitä. Tietenkin täytyy myöntää, että systeemistä riippumatta voittamalla kaikki ottelut olet Maailmanmestari.
Arvonta oli Suomelle suorastaan armelias. Vastaan tulivat Algeria, Monaco ja Thaimaa. Kaksi entistä maailmanmestaria ja yksi kerran finaalissa ollut.
Thaimaa-Suomi 13-1. Monaco-Suomi 13-7. Jälkimmäisessä ottelussa pojilla oli kaikki mahdollisuudet voittoon, mutta kun ei, niin ei. Jatkoon menivät Thaimaa ja Algeria. Omassa lohkossaan alkukierroksella pudonnut Saksa meni jatkoon, samoin Ruotsi.
Seuraavalla kierroksella Belgia lakaisi maton alle puolustavan maailmanmestarin Tunisian. Ei ihme, sillä tunisialaisilla taisi olla jonkinlainen MM-krapula, peli oli luokatonta.
Kahdeksan parhaan joukkoon selvisivät Marokkko, Ranska, Algeria, Belgia, Espanja, Italia, Madagaskar ja iloinen yllätys NORJA. Tämän jälkeen lähdettiin erottamaan jyvät akanoista. Jyviä olivat Belgia, Marokko, Ranska ja Espanja.
Yleisön mylvivästä ja epäurheilijamaisesta käytöksestä huolimatta Ranska voitti Espanjan 13-6, toisella puolella Marokko kyyditti Belgiaa numeroin 13-9.
Pronssiottelussa Espanjaa vastaan Belgia vei mitalit kotiin. Finaali oli yhtä tylsä, kuin niin monta kertaa aiemminkin. Lopputulos 15-7 suorastaan imartelee Marokkoa, niin ylivoimainen Ranska oli.
Kolmen joukkueen pouleina pelattu ensimmäinen kierros arpoi Suomelle vastaan Portugalin ja Israelin. Tästä rytäkästä selvittiin jatkoon rimaa hipoen. Seuraava arvonta toi vastaan Tunisian. 13-0. Ensinmainitut numerot Tunisialle oli karu totuus.
Loppujen lopuksi tämän kakkoskilpailun voitti Luxemburg lyömällä finaalissa Tunisian 13 - 11.
Pelipaikka oli hyvä, kentät erinomaisen vaikeat, puutteita tulostiedotuksessa ja ennenkaikkea pelisysteemissä ja siinä, että sitä muutettiin. Useimmat Eurooppalaiset joukkueet kiroilivat ja ehkä tulevaisuudessa tässä suhteessa saadaan muutosta aikaan..
Norja meni kahdeksan parhaan joukkoon joukkueella, jonka suomalaisjoukkue lyö parhaana päivänä mennen tullen. Joku nauraa esimerkiksi Leif Hogbergin erikoiselle ampumatyylille. Jos lopputulos on kuitenkin hyvä, niin pitäisikö naurajan katsoa itseään peilistä?
Teknistä osaamista suomalaispelaajien keskuudesta löytyy, mutta aina kun MM-joukkue on kasattu, lopputulos, kuten tänäkin vuonna, on sijat 20-28. Olisiko valintajärjestelmässä jotain vikaa? Aina puolustellaan sillä, että ei ole resursseja kiertää ulkomaisia kilpailuita ja saada sitä kautta kokemusta. Norjan ampuja Leif kertoi hänen kansainvälisten kilpailujen kokemuksensa rajoittuvan siihen, että kerran vuodessa PM, joitain kilpailuja Ruotsissa ja Pohjanmeri-turnaus.
PS. Tammikuussa on tarkoitus järjestää Maspalomasin petanqueklubilla viikon mittainen harjoittelu- ja peliviikko. Lähtöpäivä on ilmeisesti 13.1. Kentät ovat loistavia, isäntä Pepe sympaattinen ja matkahinnat siihen aikaan edullisimmillaan.
Kansainvälisen liiton kokouksessa ilmeni, että monista alunperin halukkaista ensi vuoden MM-kisojen isännistä kaikki olivat peruneet isännyysehdokkuutensa. Nyt näyttää siis siltä, että MM-kisoja ei järjestetä 1999. Muutoksia voi vielä tietenkin tulla. Vuoden 2000 isäntä on hyvin mahdollisesti Portugal.
Kaikista pelisysteemisotkuista johtuen ja ennekaikkea siksi, että uusia MM-isäntiä on vaikea löytää, perustivat paikalla olleet eurooppalaiset kansalliset liitot oman liiton. Yhdeksäntoista maata oli paikalla perustavassa kokouksessa ja kaksi puuttuvaa ilmoitti myöhemmin olevansa myös kuvioissa mukana.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyritään järjestämään MM- ja toisaalta Euroopanmestaruuskilpailut vuorovuosina.
Perustamiskokouksessa Euroopan liitolle valittiin toimikunta, jossa on mukana 5 henkilöä ja heidän ensimmäinen kokouksensa on Dijonissa Ranskassa huhtikuun lopussa. Suomen tehtäväksi liitossa tuli uusien jäsenliittojen hankkiminen Baltian maista ja Venäjältä.
MM-kisojen järjestelysysteemi on yskinyt jo kauan. Ensin pudotettiin kansallisten osanottajajoukkueiden määrä yhteen, mutta sekään ei riitä. Kansainvälisessä kokouksessa oli yksi esitys, jonka mukaan jokainen maa hoitaisi kaikki kustannukset, myös majoituksen ja ruokailut itse. Ei mennyt läpi.
Kannatusta Euroopan liiton sisällä sai ehdotus, jossa potkittaisiin kansainvälisen liiton hallitusta persuksille. Tilinpäätöksen mukaan (hyväksytty 98 kokouksessa) kansainvälinen liitto hankki koko vuoden aikana sponsorirahaa yhteensä vain noin 6000 mk. Hallituksessa istuu 11 jäsentä, joista monella on kovatasoinen siviilivirka ja yhteyksiä sinne-tänne liike-elämässä. Rahallista tulosta ei kuitenkaan näy.
Tämän vuoden kisojen järjestelykomitean puheenjohtaja Antonio Rodrigues Quintana kertoi kisojen budjetin olleen n. 1 miljoona markkaa, ja että budjetti on tasapainossa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että paikallinen aluehallinto tuki kisojen budjettia noin 600 000 markalla. Kaikesta huolimatta, hyvin sponsoroitujen kisojen järjestäminen Suomessa ei ole mikään utopistinen ajatus.
Jorma Kujanpää
Kun viimeksi tapasimme oli SuomiPetankin tilanne luvalla sanoen melkoisen onneton. Jäsenkuntanne ei ollut kasvanut viidessä vuodessa lähestulkoon ollenkaan ja toimintanne polki paikoillaan kuppikuntien riidellessä etelässä ja muun maan selviytyessä miten parhaiten taisi. Menestyksenne kansainvälisesti oli juuttunut paikoilleen eikä huippupelaajissannekaan näkynyt kehittymisen merkkejä. Kilpailutoimintanne pyöri alamaissa mahdollisuuksiinsa nähden. Miten on tänään SuomiPetankki?
- Kiitos kysymästä, tuo mitä esititte pitää kyllä paikkansa, mutta tänään tilanne on aivan toinen kaikilla osa-alueilla, kehityksemme on ollut huikeaa.
- Onko Suomesta siis tullut Ranska?
- Onneksi ei, sillä ranskalaisilla on asiat tänään ja vielä pitkään eteenpäin huonommin kuin meillä, he nimittäin jatkavat entiseen malliinsa.
- Tuota on vaikea uskoa joten voisitteko perustella väitteenne.
- Jos etenemme pääkohdittain aikajärjestyksessä niin saatte selkeän kuvan SuomiPetankin "hulluista vuosista".
- Olkaa hyvä ja hämmästyttäkää minut ja lukijamme.
- Kaikki alkoi oivalluksesta ettei toiminta voi jatkua näin jos jotain aiotaan saada aikaan. Oivallus syntyi useilla henkilöillä yhtäaikaisesti heidän toistensa ajatuksista tietämättä.
- Siis jonkinlaista telepatiaa
- Ei vaan puhdasta logiikkaa ja luovaa ajattelua sopivana yhdistelmänä. Todellinen SUURI PAMAUS syntyi kun nämä henkilöt löysivät toisensa ja alkoivat keskustella ja sitä kautta toimia SuomiPetankin hyväksi, fissio-toiminta muuttui fuusio-toiminnaksi.
- Ja kaikki tapahtui käden käänteessä.
- Eihän toki, mutta heti alussa tartuttiin olennaiseen, eli kokonaisuuden luomiseen ja tavoitteen määrittämiseen. Ensimmäinen aikaansaannos oli koota henkilökohtaiset etupyrkimyksensä hylkäävä, eteenpäin katsova ja näkemystä omaava liittohallitus
- Se ei varmaankaan ollut helppoa?
- No ei aluksi, sillä SuomiPetankin säännöt takasivat siirtymävaiheessa vanhan ajattelun kannattajien edustuksen. Seuraavassa vaiheessa SuomiPetankki kuitenkin muutti sääntöjään siten ettei "veljeskuntien" syntyminen enää ollutkaan niin todennäköistä, vaan toiminnan eteenpäinvieminen korostui.
- Teitte siis oman jakonne hyviin ja pahoihin.
- Itse asiassa teimme aluejaon jossa valtakunta jaettiin kuuteen toiminnaltaan luonnolliseen osaan ja sääntöihin muutoksen jolla jokaiselle alueelle taattiin yksi liittohallituspaikka heidän itse aluekokouksessa keskuudestaan valitsemalleen henkilölle.
- Eikös seurojen ja lisenssien alueellisella määrällä ollut mitään merkitystä liittohallituspaikkoja jaettaessa?
- Ei ollut teknisesti, ja ei myöskään käytännössä sen jälkeen kun SuomiPetankki oivalsi olevansa valtakunnallinen järjestö ja ettei se voinut enää laajentua pelkästään pääkaupunkiseudulla. Aluejaon myötä oli tavallaan luonnollista hakeutua kasvuajatuksin ja -toimin sinne missä se todella oli mahdollista.
- Teittekö siis "ristiretken" synkkiin metsiin?
- Niinkin voi sanoa ja samalla todeta sen onnistuneen aivan yhtä hyvin. Otimme nimittäin siinä vaiheessa käyttöömme nykyajan mahdollisuudet ja jo tehdyn työn laatimalla asiaamme palvelevaa materiaalia ja kutsumalla esiin "valmiit henkilöt" eri alueilta, joita sitten koulutimme "ritareiksi". Tiedättehän, että valtakuntamme on täytetty vanhastaan urheiluseuroilla pienintäkin kylää myöten. Näihin seuroihin postitimme materiaalin ja tarjosimme alueellista tukihenkilöämme seurakohtaisen toiminnan alkuvaiheen neuvonantajaksi.
- Paljon työtä, rahaa ja resursseja siis valjastettiin, mutta millainen oli tulos?
- SuomiPetankin jäsenseuroja oli ennen SUURTA PAMAUSTA alle 70 ja vuosi tämän toiminnan aloittamisesta petankkiharrastustaan liputti nelinkertainen määrä seuroja ympäri suomea. Rahaa käytettiin alkupanostukseen ja sekin tuli takaisin nopeasti laajentuneen seuratoiminnan ansiosta, eikä tässä pidä unohtaa massan mukanaan tuomaa kiinnostuksen heräämistä myös elinkeinoelämän piirissä. Lisäksi tähän liittyi oleellisesti myös SuomiPetankin toimesta organisoitu paikkakunta-, alue- ja valtakunnan sarjatoiminta, jota ennen firmaliigaksi kutsuttiin.
- Olivatko uudet seurat sitten petankin erikoisseuroja ja mitä oikeastaan pystyitte niille liittona tarjoamaan?
- Useimmat uusista seuroista olivat yleisseuroja jotka ottivat petankin yhdeksi lajeistaan ja tämänhän tiesimme jo etukäteen, kuten senkin ettei käynnistymiseen tarvita kuin yksi innostunut ja toimiva tukijärjestelmä. Tälle ns. innostuneelle meillä oli ja on tarjota monipuolista kirjallista tukea, alueellisesti ohjattua käynnistystukea sekä toimiva organisaatio kaikilla tasoilla sekä sokerina pohjalla, lajiohjausta ja valmennustietoutta.
- Keksitte ja kehititte siis sen saman järjestelmän joka on toiminut muissa urheilulajeissa jo iät ja ajat, mutta miten ratkaisitte valmennusasian joka lienee ollut hankala asia vanhan toimintanne aikana?
- Se tosiaankin oli vaikea pala sille vanhan toiminnan väelle joista useimmat olivat aikoinaan tulleet lajiin mukaan ilman aikaisempaa urheilutaustaa, puhumattakaan kilpaurheilutaustasta ja sitä kautta valmennuksen ymmärtämisestä. Kuten tiedetään, ei petankki aseta aloittajalleen mitään rajoituksia ja kun ihmistä vielä sitten ruokitaan kuvilla mukavasta seurapelistä ja "ei petankkia voi opettaa" -ajatuksilla, niin uuden esittäminen on vaikeaa, tässä täytyy huomata, että nyt puhumme kilpaurheilusta. Ratkaisimme asian ottamalla ammattilaiset niiden henkilöiden avuksi jotka uskaltautuivat ottamaan seuroissa ohjatun harjoittelun tehtäväkseen, alueellisesti seuravalmentajien ohjauksen ja kyvykkäiden pelaajien kartoittamisen aluevalmentajina, siis jälleen kerran kuten muissakin urheilulajeissa on toimittu.
- Taisi sittenkin olla kallista ja hankalaa etenkin asennepuolella.
- Taloudellisesti katsottuna ja toimintaamme suhteutettuna valmennusjärjestelmän luominen vaati vain vähän taloudellisia resurssejamme ja muodostui jopa kannattavaksi kun otimme ohjelmaan mukaan seuratoimijoiden koulutuksen jota järjestimme kouluttamisen ammattilaisten kanssa ja tuella paikallisesti sekä toimivissa urheiluopistoissa alueellisesti, joista muuten tuli mitä parhaimpia lajitietoisuuden levityskanavia. Asennepuolella ei sittenkään kohdattu suurta vastustusta sen jälkeen kun teimme perusajatuksemme tiettäväksi ja pystyimme osoittamaan sen jo toimivan muissa lajeissa.
- Entä sitten kansallisen huipun valmennus ja sen kautta kansainvälinen menestys, oletteko onnistuneet myös tällä kaikessa urheilussa näkyvimmällä osa-alueella?
- Heti SUUREN PAMAUKSEN jälkeen SuomiPetankki teki päätöksen, ettei maamme osallistu seuraaviin kansainvälisiin mestaruuskilpailuihin, vaan näin säästyvät varat ohjataan valmennusjärjestelmän luomiseen ja käynnistämiseen. Ainoastaan kielitaitoinen puheenjohtajamme lähetettiin ko tilaisuuksiin tehtävänään kartoittaa muiden maiden liittojen toiminta koskien kv kilpailutoimintaa ja valmennusta, jossa tehtävässään hän myös onnistui erinomaisesti.
- Uskoakseni päätöksenne aiheutti valtaisan vastalausemyrskyn.
- Tosiaankin, muutamat sellaiset henkilöt jotka kokivat menettäneensä mahdollisuuden tehdä ilmainen pelimatka ulkomaille protestoivat ankarasti. Otimme kuitenkin protestit rauhallisesti ja kun sitten aloimme koota sellaisia motivoituneita, urheilijana eteenpäin pyrkiviä ja siihen todella panostavia urheilijoita, ei noita protestoijia enää näkynytkään. Näin saimme kootuksi todelliset tekijät joita voitiin kilpaurheilijoiksi kutsua ja joista sitten aloimme valmennuksen keinoin etsiä ja kehittää niitä jotka toisivat lajillemme elintärkeää menestystä.
- Miten ratkaisitte huippujen valmennuksen henkilökysymykset ja itse valmennustoiminnan?
- Läksimme siitä tosiasiasta ettei meillä ollut huippuja sillä muutenhan menestyksemme olisi jo ollut toisenlaista. Valmentaja meidänkin lajissamme on oikeammin ohjaaja ja tiedonantaja, sillä todellinen kehittyminenhän tapahtuu itse urheilijassa ja urheilijan toteuttamana. Tälle prosessille annoimme mahdollisuuden kouluttamalla päävalmentajamme etupäässä ohjaustyöhön ja palvelemaan urheilijoiden henkilökohtaista kehittymistä, sillä lajitietoushan meillä oli jo ollutkin hallussamme. Näin menetellen päävalmentajamme pääsi aitiopaikalta seuraamaan urheilijoidemme kehittymistä ja tasoa, ja oli siis oikea henkilö valitsemaan edustajamme kv kilpailuihin. Kaikissa urheilulajeissa valinnat ja henkilökysymykset kuitenkin aiheuttavat keskustelua etenkin valitsematta jääneiden taholta, mutta sen ei pidä antaa vaikuttaa itse järjestelmään joka antaa urheilijoille mahdollisuuden näyttää todelliset kykynsä. Nyt voin iloisena todeta, että olemme menestyneet myös kansainvälisellä tasolla niin junioreiden, naisten kuin yleisenkin sarjan osalta.
- Kilpaurheilukin siis sujuu tämän päivän katsannossa, miten sitten on harrastamisen mahdollisuudet ja kilpailutoiminnan laajuus kotoisessa kylmässä suomessamme?
- Kiitos aluejakomme ja virkistyneen seuratoimintamme, on meillä nyt lämpimiä 12-kentän talvihalleja seurojen käytössä 10:llä eri paikkakunnalla ja lisäksi suuri joukko pienempiä peliareenoita tasaisesti koko maassa. Osin tämä johtuu seurojen oivalluksesta tilojen yhteiskäytöstä eräiden muiden samankaltaisia tilatarpeita omaavien lajien kanssa. Itse kilpailu- ja harrastustoimessa tämä tarkoittaa tietenkin ympärivuotista toimintaa joka myös näkyy.
- Alussa esittämääni kysymykseen on siis helppo vastata punastelematta.
- Kyllä, ehdottomasti. SuomiPetankilla menee hyvin kaikilla mittareilla mitaten ja tästä suurin kiitos kuuluu niille sadoille ihmisille eri puolella suomea joilla on näkemystä ja jotka tekevät ahkerasti työtä omalla sarallaan.
Tuulesta tempaistun kirjasi
Arto Savolainen
Kuopio
Lauantaina 10. lokakuuta kokoonnuttiin taas Myllykosken jalkapallohalliin etsimään Suomen parasta seuraa. PSC Anjalankoski ja Veikko Stavén apureineen hoitivat homman jälleen hienosti.
Seuroja oli tänä vuonna paikalla jo ihan kiitettävä määrä, yhteensä 20, joista hallitsevalla mestarilla PSC Järvenpäällä mukana 2 joukkuetta. Muutama suuri seura vieläkin puuttui ja heille vaan vinkkinä: Tämä on yksi vuoden kivoimmista kisoista! Paljon väkeä ja paljon pelejä.
Myllykosken hallin kenttä osaa joka vuosi aiheuttaa päänvaivaa useimmille pelaajille. Aamulla pehmeä, mutta jo ensimmäisen pelin jälkeen todella kova, kuhmurainen, vähän kivinenkin ja kovasti suolainen. Eli varsin vaikea useimmille asettajille ja ampujille. Hiekan poikkeavan tumma sävy lienee yksi syy muunmuassa ampumisen vaikeuteen. Peleistä ja lopputuloksistakin on joka vuosi voinut päätellä ainakin sen, että kivituhka- ja sepelispesialistit eivät Myllykoskella välttämättä pärjää.
Kumpaisellakin edellisellä kerralla, kun tämä kilpailu on järjestetty virallisella SM-arvolla, on voitto mennyt PSC Järvenpäälle enemmän tai vähemmän ylivoimaisesti. Muilla sijoilla on sitten ollut joskus yllättäviäkin seuroja. Tänä vuonna Järvenpään Marko Jakonen ja Arttu Poikolainen ylsivät duppelisarjassa voittoon, mutta singeli jäi viidenneksi ja trippeli peräti 14:ksi. Se riitti nyt vain viidenteen sijaan kokonaistuloksissa.
Kultamitalit menivät Savon suuntaan, eli Mikkeliin ja Droppi Petanquelle. Ei mikään yllätys, sillä olivathan he jo hopealla edellisvuonna. Mitään huippusuorituksia ei joukkueelta välttämättä nähty, mutta pojat muodostavat kokonaisuudessaan tasaisen hyvän kokoonpanon.
Hopeamitalien saaja sensijaan oli ehkä pienoinen yllätys, ainakin joillekin joukkueen omista pelaajista. Petanquen Erikoisseura Espoon Sivukuulalle singelin voitto Jukka Virtasen pelaamana ja kokonaiskilpailussa siis toinen sija.
Pronssiset mitalit menivät myös Savoon eli Kuopioon Petosen Nalleille.
Kolmannen osalajin, eli trippelin voittaja Lahti Boule jäi Järvenpään tavoin kokonaiskilpailussa mitalien ulkopuolelle. Tämä oli jo toinen kerta, kun lahtelaisseura voittaa jonkin kolmesta osalajista saamatta palkinnoksi edes niinsanottua lämmintä kättä. Jotain erillistä palkintoa singelin, duppelin ja trippelin voittajille voisi ehkä jatkossa miettiä. Edes muutaman kympin hintaiset muistopokaalit?
Jukka Pöyry
Petankki tarttuu. Siihen sairastuneita löytyy kaikkialta maailmassa. Pahiten taudin saastuttama maa on Ranska, jossa taudin ensimmäiset tapaukset todettiin noin vuonna 1910 Provencessa. Nykyään taudinkantajia on Ranskassa arviolta noin viisi miljoonaa.
Ulkopuolinen havainnoitsija voi todeta että petankiin sairastuneet piirtelevät ympyröitä maahan, viskovat kuulia ja mittailevat välimatkoja. Voiko tällaisessa touhussa sitten olla mitään järkeä? Tämän taudin jo saaneet varmaankin ovat sitä mieltä että jotain järkeä on. Kaikkien muiden on sen sijaan syytä olla varovaisia. Tauti on tarttuva.
Suomesta löytyy jokunen tuhat tartunnan saanutta. Lisäksi löytyy satunnaisia kesämökki- yms. heittelijöitä. Petankkiseuroissa on jäseniä kai alle viisi tuhatta. Näistä noin tuhannella on jopa lisenssi. Lisenssi on valokuvalla varustettu kortti, jolla kaikkein pahimmin sairastuneet on rekisteröity ja ovatpa ressukat siitä jopa joutuneet maksamaan.
Tautiin sairastuneista voi tehdä havaintoja kesäaikaan eri puistoissa, joissa näitä onnettomia voi nähdä kuulia viskomassa. Joku päällisin puolin aivan täysijärkisen näköinen henkilökin saattaa löytyä kyykkimästä jossain kuulien luona ja mittaamassa niiden välimatkoja. Tiettävästi tauti ei kuitenkaan onneksi vaikuta työkykyyn.
Pahimmin tautiin sairastuneet viskovat kuulia läpi vuoden. Talvella heitä ei sentään onneksi näe julkisilla paikoilla vaan heitä varten tarkoitetuissa sisähalleissa, joita on useampia Suomessa. Niin vakava tauti on että sitä sairastavat tarvitsevat omia parakkeja kylmän sään aikaan. Jonnekinhan heidät täytyy eristää.
Taudin tarttumismuoto ei ole lääketieteelle täysin selvinnyt, mutta on syytä olettaa että sekä kuulilla että tautiin jo sairastuneilla on jotain tekemistä asian kanssa. Taudin on todettu tarttuvan vain pelikentällä. Ilman kuulien käsittelyä ei tautia voi saada. Täten on syytä olla varovainen - jo ensimmäinen kosketus kuuliin saattaa olla kohtalokas. Erittäin vaarallista on lähteä tuttavien taudinkantajien kanssa kuulia viskomaan. Seuraukset saatavat olla tuhoisat Tuota pikaa tauti voi tarttua ja pian saa löytää itsensä yhä useammin kuulia viskomassa. Mikä karmea kohtalo!
Onneksi taudin oireet ovat varsin lievät ja sen kanssa voi elää hyvinkin vanhaksi. Tauti ei sentään ole mitenkään muutoin terveydelle vaarallinen. Ainoa ongelma ovat nuo eriskummalliset oireet - kuulien viskominen milloin missäkin. Sairastuneet menevät vähän väliä heittelemään kuulia ja kuluttavat siihen jopa tuntikausia. Jotkut saattavat kuluttaa jossakin taudinkantajille järjestetyissä kilpailuiksi kutsutuissa viskomistilaisuuksissa jopa 12 tuntia yhteen menoon. Vaikea uskoa, mutta totta se on.
Mitään parannuskeinoa tautiin ei ole löydetty. Jotkut kuitenkin toipuvat siitä, mutta lääketieteelle on täysi mysteeri se miksi jotkut toipuvat kun taas jotkut pysyvät taudinkantajina lopun ikänsä. Kaikki eivät edes tautiin sairastu vaikka kävisivätkin joskus kokeeksi kuulia viskomassa.
Jokainen voi ainakin pyrkiä välttymään saamasta tartuntaa siihen sairastuneelta. Taudinkantajia voi tavata kesäkaudella eri puistoissa kuulia viskomassa. Jos haluaa uhmata kohtaloaan voi toki mennä mukaan ja viskellä kuulia, mutta tartunnan vaara on silloin melkoinen. Kun taas kiertää kuulien viskojat kaukaa eikä muulloinkaan kuuliin koske niin olo voi olla huoleton. Pelikentän ulkopuolella taudinkantajat ovat onneksi täysin vaarattomia.
Löytyy paljon surullisia esimerkkejä sitä miten alunperin järkevä ihminen on joskus erehtynyt kokeilemaan kuulien viskomista. Kohtalo on ollut kova - tartunnan siitä sai.
Siis varokaa - petankki on tarttuva tauti. Jos kuuliin koskee niin niistä ei ehkä koskaan pääse irti.
Esko Riste
lisenssillä Bitankki 905/1998 rekisteröity potilas ja TIKU:n petankkipotilaiden tautivastaava
Lapsi ja petankisti oppii katsomalla ja matkimalla. Suomessa varsinkin, koska meillä ei ole niin karismattisia ja osaavia valmentajia, jotka ajaisivat päihin muita oppimistapoja. Siksi esikuvia katsotaan ja siksi näiden elkeet ja teot näkyvät moninkertaisesti kertautuvina.
Meillä oli suurimman osan 80-luvusta esikuva nimeltä Peter Eriksson. Hän täytti suurimman osan idolilta vaadittavista ominaisuuksista: Nuori aikuinen, vähän vanhempi kuin perässähiihtäjäporukka. Kyky voittaa, kyky kohdata tappiokin joskus. Huumorintajua riittävästi. Elämäntapaurheilija, harjoitteluintoa riitti. Persoonallisuus - siis karismaa oli. Kansainvälisiä seppeleitä olisi saanut olla ohimolla vähän enemmän, mutta kun joukkuelajissa olisi saanut olla samantasoisia kavereitakin. Hyvä näinkin.
Mitä tästä seurasi. Aikuiset, Peetun ikätoverit heittivät kuten aina ennenkin, eivät he halunneet olla Pikku-Peetuja. Sen sijaan nuoremmissa lajiin tulijoissa Pikku-Peetuja riitti. He ottivat tuosta vain käyttöön mielestään aidon Eriksson-heiton: olkapään ja olkavarren kierto, kyynärvarren kierto ja näiden kanssa samanaikainen rannekierto selän takaa irrottamiseen asti. Joku osa jäi yleensä puuttumaan, koska kentän laidoilla mummojen vintinikkkunatkin olivat välillä vaarassa.
Mitään ei oteta tosta vain - pojilta oli jäänyt ajattelu kesken. Ei tiedetty sitä, mikä tarkoitus milläkin liikeradalla on. Niin esikuvasta syntyvän tuhkarokon jälkeen moni oppi heittämään omalla tavallaan, paremmin tai huonommin.
Peetulta nuoremmat ja vanhemmatkin oppivat myös hiukan käytöstä. Väitän ettei tullut kysymykseen lähmätä kaljakassin kanssa pitkin pelikenttää, jäädä lihapiirakka suussa ja hattu väärinpäin mökeltämään omiaan kansallislaulujen ja lippurivistön aikana. Ainoastaan päätuomarin jollakin sukulaisella saattoi olla tapana hihkua vittujaan ilmoille tuon tuostakin pelin kestäessä.
Olisiko käynyt niin, kuten Lapinlahden linnut sanovat, että ne noin kaksikymppiset ovat nyt itse omia esikuviaan. Ja toinen toistensa esikuvia. Jostakinhan on täytynyt syntyä tämän päivän yleistyyli: ns. huippupelaajat ovat pääsääntöisesti kuin ryhmä tirskuvia ja kikattelevia tyttökoululaisia. Miten noin on, kun ei ole enää tyttökoulujakaan? Naispelaajat ovat kolme luokkaa asiallisempia, ainakin.
Poikkeuksia säännöstä? Onko meillä esikuvallisia pelaajia lajin yläpäässä? Arto Stenberg kävisi, muttei käy. Hän on liian vaativa seurattava: kriittinen ja itsekriittinen, rehdin isällinen junnuille, hyvähermoinen, akateeminen ja raitiskin vielä. Näistä syistä monet vierastavat vaikkeivät sano sitä ääneen.
Samuli Kankkunen? Karismaa on, pelitaitoa on, hermojakin on, käytöstapojakin on. Sitten joskus taas - no, ehkä hyvinkin kasvaa kulttipelaajaksi, johon katsotaan ylöspäin.
Arttu Poikolainen, kadehdittavan iloinen kivojen ja hyvien pelien täyttämä nuoruus - kuka haluaisi sen ottaa pois. Arttu tietänee, että pitkitettynäkin tämä nuoruus päättyy ja on mielenkiintosta nähdä miehuuden haasteet kohtaava Arttu. Ehkäpä silloin.
Joachim Eriksson? Ei ikä vielä ole karannut käsistä, vaikka pelivuosia on huimasti. Jokainen tietää, kuinka Jokke tuo joukkueeseen rauhallisuutta ja itseluottamusta. Jokaisesta omasta heitostaan hän pystyy selittämään sinulle miksi näin piti tehdä, jos et itse sitä tajua. Alkuvuosien intohimo on hiukan laantunut ja Jokke miettinee, onko koko elämä petankkia vai mitä se on. Kun hän ratkaisee tuon, voi tulla uusi alku.
Muita ehdokkaita? Mikä ettei, jos joku haluaa muuttua esikuvalliseksi, mutta siinä hommaa riittää.
Mikko Haljoki
Liiton Internet-sivuilla avattiin syyskuun alussa niinsanottu vieraskirja, eli paikka johon kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa petankkiin liittyvää. Palvelu osoittautui heti hyvin suosituksi ja yllättäen huomasimme kuulailijoiden olevan myös melkoisia kynäilijöitä. Tässä muutamia leikkeitä sekalaisilta kirjoittelijoilta nettiin pääsemättömienkin iloksi:
Ihan vain terveisiä:
"Terveiset kaikille sympaattisille petankisteille, tokko niitä muita onkaan..."
"Kiva lukea netistä erilaisista harrastuksista."
Vilkasta keskustelua kaikenmaailman epävirallisista TOP-listoista:
"Eihän petankki ole mikään arvostelulaji, niin kuin vaikka taitoluistelu tai uimahypyt. Pelaajien paremmuushan ratkaistaan vain pelikentillä ja sen näkee oikeasti tuloslistoilta, eikä mistään muualta. Eikös niin ;)"
Ja listojen lisäksi myös alkoholista:
"Kun katselee petankkiharrastajien julkista kaljakeskeisyyttä ja listojen laatimisintoa, niin ei tee mieli suunnata sponsorirahoja lajiin."
"Julkinen alkoholin käyttö pitäisi todellakin kitkeä pois pelipaikoilta!Jos otat, ota jossain muualla..."
"Ja sitäpaitsi viina on viisasten juoma (ei siis sovi petankisteille)."
"Se on terveen nuoren miehen merkki, kun "huikka" maistuu!!!"
"Parin päivän putki on jo takana ja peruskänni päällä. On tää niin hauskaa.... Ensi kisoissa otetaan kunnolla; sekin on niin hauskaa!!!"
"Luulettekste et meitä huvittaa olla selvinpäin pelailemassa ku voittaa jurrissakin."
"Eihän ulkopuoliset ihmiset uskalla tulla katsomaan pelejä jos kentillä kolisee pullot kuulien sijasta ja möykkä kuuluu jo kaukaa."
Näiden osittain asiattomienkin kommenttien kautta päästiin sitten keskustelemaan lajin kehittämisestä ja imagosta:
"Harrastajamäärän kasvattaminen on yksi tärkeimmistä tavoista saavuttaa sitä menestystä. Koska homma on kuin pyramidi: mitä leveämpi pohja, sitä korkeammalla huippu."
"Koeta nyt siinä hommata lajille sponsoreita ja julkista imagoa, kun julkisuuskuva on sitä mitä on!"
MM-kisojen aikana vieraskirja palveli lähes tosiaikaisena tulospalveluna ja spekulontikanavana:
"KAATUUKO RANSKA???!!!"
"Kaatuu varmasti! Pojat syö ne elävältä ja nauraa vielä päälle!"
"Voittaako NORJA !?!?!"
Ja heti perään keskusteltiin MM-joukkueen valintatavasta:
"Valinnat olis ihan ok muuten, mutta tasoerot ovat niin pieniä huippujen välillä että valintaa on todella vaikea suorittaa."
"Pelaajien valitseminen ok, kunhan löydetään hyvä "raati", joka sen tekee."
"MM-joukkueen valintatavasta on mielipiteitä yhtä paljon kuin pelikentillä humoristeja."
Joskus välillä kerrotaan vitsejäkin:
"Mikä on vihreä, nelijalkainen, pitää majaansa valkoisessa talossa ja haisee Monica Lewinskylle? - Bill Clintonin biljardipöytä."
JP & co
Syysliittokokous pidetään Helsinki Petanquen hallilla Pasilassa lauantaina 28. marraskuuta alkaen klo 12. Hallitukseen valitaan taas uusia tekijöitä ja ainakin edustusjoukkueiden valintatapa aiheuttanee runsaasti keskustelua.
Tähän liittyen muuten yksi mielenkiintoinen huomio: Tämän kesän neljä yleisen sarjan karsintakilpailua voitti kunkin eri joukkue! Eli kärkipelaajamme ja -joukkueemme ovat varsin tasaisia, mutta silti vielä hyvin kaukana maailman huipulta.
Tason nostaminen on siis edelleen yksi tärkeistä tehtävistämme jatkossakin, mutta sen lisäksi meidän pitäisi ehkä nykyistäkin enemmän panostaa myös uusien harrastajien saamiseen. Varsinkin junioripuolella kaipaisimme paljon uutta ainesta. Tämän päivän peruskoululaisista ehkä löytyvät ne tulevaisuuden suomalaiset maailmanmestarit. Ideoita ja tekijöitä siis tarvitaan!
Kokouksen jälkeen noin klo 16 pelataan pikkujoulukisat trippelinä, kaikki mukaan!
Monilta seuroilta on vielä ilmoittamatta lisenssienhaltijoita. Ne pitäisi nyt kiireesti toimittaa, että saadaan kaikki tilastot ja rekisterit kuntoon.
Muistuttaisin vielä sellaisestakin seikasta, että SP-L ry:n sääntöjen mukaan kaikkien jäsenseurojen tulee toimittaa jäsenluettelonsa vuoden loppuun mennessä liitolle. Sellaisia ei kuulemma ole ollut tapana lähetellä, mutta jospa nyt tällä kertaa tehtäisiin poikkeus ja noudattaisimme itse laatimiamme sääntöjä. Seurojen jäsenluettelot, joissa on siis lisenssipelaajien tietojen lisäksi listattu myös kaikki lisenssittömätkin jäsenet, sisältävät hyödyllistä tietoa ja ovat myöskin ainoa tapa kontrolloida seurojen liitolle maksamien jäsenmaksujen oikeellisuus.
Jukka Pöyry