Suomen Petanquelehti

Juhlanumero 5 - 31.10.1997

Suomen Petanque-Liitto ry 15 vuotta, eikä suotta!

Tämä on karsittu versio painettuna ilmestyvästä lehdestä.


Hakemisto:


Pääkirjoitus: Kansa pelasi - kansalaiset kertovat

Liittomme on nyt viisitoistavuotias, jälkipuberteetista kypsyvä yläasteen koululainen, joka puristelee kylppärissä viimeisiä finnejä ja puhuu välillä rumia, mutta on herkkä ja lahjakas nuori. Vanhemmat tykkäävät hänestä kovasti ja uskovat, että hänestä tulee fiksu aikuinen. Lisäksi vanhemmat odottavat, että hän vielä menestyy kunhan kerkiää.

Suomen Petanqueliiton vuosien haave on ollut, että voimamme yhdistyisivät, että meillä olisi niin paljon imua, että firmaliigalaiset ja karavaanarit haluaisivat tulla muutamatuhantisine joukkoineen syliimme. Meidän pitää tulla niin haluttaviksi, että he haluavat hengailla kanssamme, jopa mennä naimisiin. Iso perhe olisi näkyvämpi, arvostetumpi ja aikanaan varakkaampikin.

He toisivat mukanaan sellaista omaisuutta, jota itse olemme välillä kaipailleet. Viime aikoina väheksytty ja vähentynyt omaisuutemme on peli-ilo, mielihyvä omien taitojen kehittymisestä, tsempin riemu. Eli se on ihteään elämäniloa ja elämänlaatua, jota olemme olleet tuottamassa.

Olette soitelleet ja valittaneet, että lehti kertoo ikävistä asioista eikä siis vastaa tuota äskeistä fanfaaria. Voi siskot ja veljet, etsimme ilonaiheita suurennuslasilla. Haluamme kertoa niistä. Toisaalta joku moraali sanoo, että lehti on järjestönsä peili. Jos naama on vino, ei peilissä ole yksin syy. Ette kai kaipaa Kim Il Sungin tyyliä: Pohjois-Koreassa kaikki hyvin...

Miten vuosi vierii

Petankkivuosi kulkee niin, että hallikauden jälkeen puhutaan hirveästi SM-kisoista ja sitten MM-kisoista. Erityisesti siitä, kuka niihin lähtee. Sitten ne tulevat ja menevät. Yksinkertaisuuttani olen kymmenen vuotta aina mukanaolleita tavatessani kysellyt: Kuis meni? Mitä vaikutelmia? Mitä oppeja? Vaitonaiset miehet ovat olleet lyhytsanaisia. Olen oppinut, että osoittaa huonoa makua tivata tuollaisia. Aletaan mieluummin taas hötkyilemaan ensi vuoden edustuksista.

Lajissa kuin lajissa pidetään merkittävien kisojen jälkeen analyysiseminaareja. Mitä tehtiin ja jätettiin tekemättä ja miksi. Ei vielä meillä. Lajissa kuin lajissa on totuttu "lampaisiin ja leijoniin", eli julkiseen arviointiin siitä, missä mennään. Yritän nyt lähes kaikki Suomen ykkösen ja kakkosen pelit nähneenä kisaselostuksessa verrata joukkueita siihen, miten he ovat kotimaassa esiintyneet, eli omaan tasoonsa. Se on henkilökohtainen arvio eikä perustu koutsien plusmiinus-papereihin, joissa on oma totuutensa.

MH


15 vuotias murrosikäinen; melkein aikuinen

Cannesin mainosfilmifestivaaleilla liiton perustamiskipinä historian mukaan iski. Uudisraivaajamaisella innolla annettiin kuulalle kyytiä tarpeen vaatiessa vaikka talvipakkasella ja pipo päässä kaukolämpökanavan sulattamilla puistokäytävillä. Omaa rahaa kului ja kansainvälistä kokemusta kertyi MM-kisoissa. Kansainvälisiä päänahkoja kertyi vähitellen ja paikka kansainvälisessä kuulaperheessä lunastettiin. Saatiin järjestettäväksi PM-kisoja ja menestyttiin niissä. Puheenjohtaja Robert Simon-Bellamy ranskalaisella taustallaan viihtyi hyvin kansainvälisen liiton kuvioissa ja niinpä Suomi ja Pori saivatkin v. 1996 luottamuksen osoituksena järjestettäväkseen naisten MM-kisat. Seuraavana kesänä olikin sitten vuorossa World Games kisat Lahdessa. Kisajärjestäjänä olemme taitomme maailmalle näyttäneet ja kisatehtävistä on selvitty vilpittömällä kiitoksella.

Kilpailullisesti paikka maailman 16 huipun joukossa ei vielä ole auennut. Lähellä on käyty mutta turnauskestävyys ei vielä ole aivan riittänyt. Hyvät suoritukset tavanomaisissa kansainvälisissä kisoissa antavat aihetta odottaa myös pelillistä menestystä yleisen sarjan MM-kisoissa. Naisten ja nuorten kohdalla 8:n kärki on myös käden ulottuvilla tämän vuosituhannen puolella, kenties jo Genevessä.

Kotikentillä harrastajamäärät ovat hitaasti mutta kuitenkin varmasti koko ajan kasvaneet. Paljon potentiaalista ainesta on tosin vielä saavuttamatta. Lajiin on syntynyt oma eliitti, joka dominoi kotimaan kisoja. Pystymetsästä ei enää löydy mustia hevosia arvokisojen palkinnoille. Tässä on huonotkin puolensa. Enää ei voi vakavissaan suositella aloittelijoille petankkia lajina, jossa voi pienellä harjoittelulla päästä vaikka MM-kisoihin. Taso on niin paljon noussut tai sanotaanko mieluummin, että vakavasti lajia harrastavat ovat hakeutuneet samoihin seuroihin ja joukkueisiin jättäen huonommin joukkuemuodostukseen paneutuvat julmasti kauas taakseen. Huippujen joukkuekokeilut vuodesta toiseen jatkuvat kiivaasti ja sitä oikeaa ketjua ei tunnu millään löytyvän. Vähemmin vakavasti pelaamiseen suhtautuvat ovat jäämässä taustalle. Stipendit ja edustuspaikat ovat tulleet leikkimielisen kisailun tilalle. Murrosikäisen elämänarvot ovat muuttuneet. Näinhän se on tietysti normaalinkin murkun elämässä. Murkun pitää miettiä mikä siitä tulee isona ja kuinka toimeentulo järjestyy.

Tietysti joidenkin on otettava kilpaileminen vakavammin mutta leikkimielisyys ei saa kaikessa toiminnassa kokonaan unohtua. Virallisen kalenterinkin puitteissa voisi olla tilaa myös kevyemmille kisoille; nyt niitä järjestellään suurella menestyksellä harvoille ja valituille kalenterin ulkopuolella. Lajin harrastus on vilkasta firmaliigoissa, jotka kuitenkin toimivat varsinaisen liiton toiminnan ulkopuolella, tosin liiton jäsenseurojen rakentamien yhteisöjen johdolla ja yhteisten luottamushenkilöiden varassa. Firmaliigat ovat se "farmi" josta pääosin uusia lisenssipelaajia seuroihin löydetään ja joiden kanssa nykyistä tiiviimpi yhteistoimintakin olisi paikallaan. Kansainvälisen kanssakäymisen lisääminen hauskoja petankkimatkoja järjestämällä olisi myös yksi tapa tarjota elämyksiä vähemmän kilpailullisesti lajiin suhtautuville suurille massoille. Massat ovat kuitenkin edellytys sille, että huippujakin syntyy lisää. Petankkimatkoja seuratasolla ahkerasti kokeilleena voin vilpittömästi suositella niitä laajemmaltikin. Pari vuosittaista traditionaalista turnausta etelän lämmössä piristäisi kummasti elämää ja houkuttelisi uutta väkeä mukaan.

Olosuhteissa on tapahtunut merkittävää edistystä. Lajista on tullut ympärivuotinen harrastus. Enää ei tarvitse tarpoa pilkkihaalareissa Tiistilän koululla jäisiä rautakuulia heittelemässä. Lähes jokaisella suuremmalla paikkakunnalla on jonkinlaiset talviharjoitteluolosuhteet. Ainoa olosuhteiden luomiseen liittyvä ongelma on talous. Sponsorit eivät vieläkään ole ottaneet lajia omakseen. Naisten MM-kisat ja Rautatientorin SM-tapahtuma eivät olleet mitään taloudellisia sampoja. Kumpikin teki lajia tunnetuksi mutta taloudellisesti hyötyä ei syntynyt.

Murkku on kiertänyt maailmaa ja saanut ystäviä ulkomaita myöten. Kotimaassa koetellaan rajoja ja välillä kähinöidään ja pullistellaan kavereiden kesken. Uusia suhteita yritetään solmia ja taskurahat on aina lopussa. Ensimmäinen opintolainakin on jo nostettu. Tyypillisiä aikuistumisen oireita. Kyllä tästä vielä valmista tulee. Viiden vuoden päästä kasvukivut ovat jo historiaa.

Menestystä kasvavalle liitolle.

Pj. Pertti Taipale


MM-kisat: Hopea hävitään aina

Jumalatkin väsyivät - tunisialaiset eivät

MM-näyttämö, urheilukeskus Zenith noin 16 kilometriä Montpellierin ulkopuolella, merkitsi 14-16 tuntisia kisapäiviä, repiviä draamoja kotiyleisölle, ja ennen kaikkea jännittävää kisaelämystä kaikille muille.

Torstai 25. syyskuuta oli aika mukava päivä suomalaisille. Ainoaan kolmen joukkueen lohkoon arvottu Suomi 1 otti heti köniin 0-13 Madagaskarilta, mutta voitti yöllä Japanin 13-6, ja jatkoonpääsy oli yhdellä voitolla selvä. Madagaskarilaisten toinen valmentaja Joalin Rajaonarison kertoi, että he pelaavat kansanluonteensa mukaisesti liian kilttiä peliä eivätkä ammu tarpeeksi, mutta Suomen osalta tuo ei pitänyt paikkaansa.

Suomi II selvitti ensi ottelussa Andorra kakkosen 13-5 ja Ranska I selvitti Suomen 13-0. Australia ykköselle Suomi hävisi 9-13, kuten liian usein kuultu hokema "olisi ollut täysin voitettavissa" kuvaa. Muutettujen sääntöjen mukaan lohkon kolmosetkin pääsivät mukaan pääkilpailuun, jos voittivat jatkossa. Näin tapahtui, ja Suomi II oli jälleen mukana pääkilpailussa voitettuaan Ison Britannian ja Andorra ykkösen, viimemainitun jopa fannylla.

Skandinaavimöykkä mahtavaa

Kun arvonnassa ei sattunut yhtään ranskalaisjoukkuetta olemaan kentällä ja sen sijaan skandinaavisia porukoita, luuli olevansa jossakin Skandinavium-hallissa, niin hirmuista oli varsinkin satapäisen ruotsalaiskatsomon OIJOIJOIJOI SVERIGE -karjunta, mutta paljon ei jäänyt jälkeen tanskalaisten tai norjalaisten NORGE - NI VILL SE -kannustus. Osaksi fanienkin innon siivittämänä Ruotsi yltikin kahdeksan parhaan joukkoon.

Suunnilleen samoihin aikoihin oli seurattavissa Suomi II:n ottelu Norsunluurannikkoa vastaan, jonka hävisimme 13-2 ja tie oli selvä Cup de Nationsin ympyröihin. Ja Ruotsi I:n ottelu Espanja I:tä vastaan oli tilanteessa 5-12 Espanjan hyväksi, kun Ruotsi ylti raivoisaan tsemppiin, joka toi 13-12 -voiton. Jollakin tavalla molempien Suomien otteet alkoivat olla samanmakuisia Rajalan kaljan kanssa. Tasaista valumista.

Se muuttui katastrofitunnelmaksi Kanada-matsissa, jossa Suomi II aloitti 9 ohilaukauksella (Iivolta kaikki kuusi ammuntaa, Markon kolmas osui). Kanada olisi taas ollut normaalipelillä voitettavissa. Suomi II ehti vielä hävitä Eestille Coupe des Nationsin 1/8 finaalissa.

Suomi I:n pyristely karahti lopullisesti Tunisia kakkoseen 6-13. Matkan varrella hävittiin nollilla Espanja II:lle, mutta pelattiin 11-13 -tappioon päättynyt aika hyvä matsi Marokko II:a vastaan.

Suomi ykkönen sai jatkopeleissä kovempia vastustajia ja selvisi "kunniallisilla tappioilla" ja pelasi lähempänä normaalitasoaan kuin Suomi II. Arto Stenberg oli jokseenkin "normaali", junnut Miska Nieminen ja Juha-Pekka Siro hiukan alle. Suomi kakkosesta voi tehdä muutamia kysymyksiä: Missä on Iivo Paason kova potentiaali, kun sitä todella tarvitaan? Missä Marko Aallon rutiini? Tuukka Ylösen suoritus on laskettavissa lähinnä normaalitasoiseksi.

Ei auta nimi markkinoilla

Toisaalta ei se pää loppujen lopuksi kestänyt ranskalaisillakaan. Pari päivää maa jyräsi kaikilla kolmella joukkueellaan voitosta voittoon ja kolme Ranskaa oli kahdeksan joukossa. Yleisö vaati ja rakasti - ja buuasi kun Pascal Milei asetti huonosti. Osa yleisöstä suuttui huutajille ja käsirysy oli valmis. Siitä selvittiin kun Milei meni yleisön sekaan puhumaan.

Ranska I oli Montpellierin oman pojan Foyot´n ympärillä pelaava ryhmä Michel Schatz, Joseph Farre. Se kompasteli jo välierissä Tunisia II:ta vastaan, oli 3-10 tappiolla mutta nousi Foyot´n puhaltaman henegen voimalla voittoon 13-10. Loppuotteluun ei silti asiaa.

Ranska III oli myös vaikeuksissa. Philippe Quintais ja Philippe Suchaud eivät pystyneet finaaliin varamies Michel Loyn epävarman pelin vuoksi.

Ranska II sinne sitten pääsi. Lahden WG:ssä epäonnistunut Zvonko Radnic loisti melkein loppuun asti, sen sijaan Michel Briand alkoi hienon alun jälkeen ampua ohi, Milei haparoi myös. Yhdeksään pinnaan kantti riitti, sitten ilmeettömät tunisialaiset ampuivat kaiken pois mikä kiusasi ja asettivat täydellisesti. 15-9. Khaled Lakhal ja Lakilin veljekset Adderraouf ja Tarek olivat kuin tummasta eebenpuusta veistettyjä laihoja patsaita, joiden pokeri ei värähtänyt ennen viimeistä pinnaa, jolloin pantiin tanssiksi ja suuteluksi. Tutuiksi käyneiden ranskalaisten silmät olivat vesissä ja koville otti.

Laimean kiinnostuksen vallassa vähäinen yleisö katseli MM-pronssin kohtaloa, jonka menetti Espanja II ja voitti Ranska III.

Upeaa katsottavaa oli Belgian taistelu ketä vastaan tahansa, ja he tulevat olemaan lähivuosien eliittiä. Algerian ja Marokon otteet eivät olleet maineen veroisia, Hollantikin kurkottaa jo aivan kärkipäähän, ja tietenkin Ruotsi.

Essenissä vahvana esiintynyt Saksa oli muisto vain, ja takavuosina jyränneet Thaimaan nuoret sotilaat selvisivät hädin tuskin B-sarjan finaaliin, jonka hävisivät Madagaskarille.

Suomi pyristelee alemmassa keskiluokasssa jossakin Norsunluurannikon alapuolella ja Djiboutin rinnalla. Eestikin jo hyppii silmille. Onneksi iloisia peränpitäjiä vielä on: Iso Britannia, Japani, Unkari, Tshekki, Singapore, USA...

Koutsien toiminta poikkesi toisistaan kuin yö ja päivä. Esimerkiksi Tunisian ja Ranskan herrat osallistuivat kiihkeästi pelin ohjaamiseen ja pelaajat todella kävivät kysymässä ja neuvottelemassa. Monien maiden valmentajat tosin olivat enemmän juomapullon kantajia ja vihkon täyttäjiä.

MH


15 vuotta, eikä suotta!

Liiton keskeisissä tehtävissä olleet kautta aikojen:

PuheenjohtajaVarapuheenjohtajaSihteeriRahastonhoitaja
1982Juha KomsiNils SjöblomTimo PakkanenPekka Konttori
1983Jorma KujanpääNils SjöblomTimo PakkanenMaaret Komsi
1984Jorma KujanpääPekka SipolaJuha KomsiMaaret Komsi
1985Jorma KujanpääTimo PakkanenJuha KomsiMaaret Komsi
1986Jorma KujanpääJuha KomsiJuha KomsiPirjo Nurminen
1987Robert Simon-BellamyJuha KomsiJuha KomsiPirjo Nurminen
1988Robert Simon-BellamyRaimo LeväinenJuha KomsiPirjo Nurminen
1989Raimo LeväinenJorma KujanpääHenrik GripenbergPirjo Nurminen
1990Robert Simon-BellamyJorma KujanpääRiitta Ropponen ja Sirkku BergströmSVUL ja Reijo Ståhlberg
1991Robert Simon-BellamyJuha KomsiTuula Pitkänen ja Tuomo LintulaaksoSVUL ja Reijo Ståhlberg
1992Robert Simon-BellamyJuha KomsiEila KankareReijo Ståhlberg
1993Robert Simon-BellamyJorma KujanpääJouko OjalaTapani Kotilainen
1994Robert Simon-BellamyTapani KotilainenEila KankareTapani Kotilainen
1995Tuomo LintulaaksoMauri MoisioKaarina NieminenPertti Taipale
1996Tuomo LintulaaksoMauri Moisio, Henrik GripenbergKaarina NieminenPertti Taipale
1997Pertti TaipaleHenrik GripenbergJouko OjalaPirjo Frangen


1982

Kansainvälisten pelitapojen ja sääntöjen tarjoaminen suomalaisille

Petankin tulosta Suomeen voi kirjoittaa monia versioita aivan kuin siitä, kuka löysi Amerikan.Erilaiset kuulapelit ovat eläneet Välimeren maissa vuosisatoja. Joku ottaa todistuskappaleeksi hautasarkofagin kaiverrukset ja toinen kuninkaan käskykirjeen. Amiraali Nelson pelasi Englannissa nurmikuulaa, kun hänelle kerrottiin espanjalaisten olevan tulossa vuonna 1805. Nelson ilmeisesti voitti, koska ei kerrota hänen pelanneen vielä revanssiottelua.

Varsinainen petankki-muotoinen peli syntyi Ranskassa La Ciotatissa vuonna 1907, ensimmäinen turnaus pidettiin vuonna 1910. Ranskasta peli valui vahvoja ranskalaisuussiteitä pitkin Ruotsiin. Maan tunnetuin petankin harrastaja oli prinssi Bertil. Ensimmäinen PM-kisa pidettiin vuonna 1983 Tukholmassa kurssikeskuksena olevassa Hässelbyn linnassa. Menomatkalla Suomen joukkueet opettelivat etiketin mukaisia puhuttelumuotoja, jos vaikka prinssi olisi ilmestynyt tervehtimään kisailijoita.

Suomen Petanque-Liiton perusti virallisesti yhdeksän harrastajaa keväällä 1982 henkilö- ja yhdistysjäsenten liitoksi. Yksityisjäsenyys ja suomalainen viimeistenkin lakipykälien mukainen omistusoikeuden suoja oli koitua kohtaloksi alkuperäiselle liitolle. Kun haluttiin muuttaa liitto vain yhdistysjäsenten liitoksi, tuli eteen muttia. Kaikilta henkilöjäseniltä tuli saada suostumus henkilökohtaisen äänivallan menetykseen sekä yhdistyksen omaisuuden eli yhden kirjoituskoneen muuttamiseksi yhdistysten yhteiseksi. Onneksi poliittisessa puoluetoiminnassa oli samanlaisia paineita, tosin omaisuudet olivat luokkaa kurssikeskus siellä ja osakesalkku täällä. Lopullinen muutos tapahtui vuonna 1990.

Vuosi 1982 kului perusporukan keskinäisissä puistopeleissä, jotka huipentuivat joulukalkkunakisaan.

Juha Komsi


1983

Suomi mukaan petankin MM-pyöritykseen

Pyrimme mukaan kansainväliseen liittoon ja meidät hyväksyttiin vuoden 1983 loppuun koejäseneksi, joka saa MM-kisoihin vain yhden joukkueen. Pelitekniikasta ja -taktiikasta ei ollut paljon tietoa, mutta Black Horsen sponsoroimat edustuspuvut olivat kuin vanhoista olympia-filmeistä. Ruotsalaiset olivat perustaneet oman liittonsa vuonna 1977.

Oli luonnollista, että Ruotsi järjesti ensimmäiset PM-kisat vuonna 1983. Sitten kisoja pidettiin vuorovuosina eri maissa, kun eri maiden liitot saivat pelatuksi asiansa kuntoon jopa pikku riitelyiden jälkeen. Ruotsin Jean Amiot oli oppaana kaikille Pohjoismaille peli-, sääntö- ja byrokratia-asioissa.

Eri paikkakunnilta alkoi tulla liittoon yhteydenottoja. Hallitus vastaili lähettämällä suomenkielisiä pelisääntölyhennelmiä ja kokemuksia kilpailu- ja kerhotoiminnasta. Paluupostia avatessaan moni kysyjä huomasi olevansa lähes kerhon puheenjohtaja: N.N./ Petanque Lappeenranta tai M.M./ Petanque Oulu.

Välinemarkkinoillakin alkoi tapahtua. Entusiastit toivat tai tuottivat Ranskasta juuri itselleen sopivia kilpailukuulia. Jossakin vaiheessa alkoi harjoituskuulien maahantulo kuin hyvänä omenavuonna. Erilaiset marketit ja huoltoasemat möivät jossain vaiheessa 100 000:nnen kuuden kuulan settinsä. Eri aikakauslehtien pikkureportaaseista ihmiset alkoivat tietää, mikä on tämä peli, jota ruotsalaiset kutsuvat vieläkin itsepäisesti bouleksi.

Syksyllä 1983 PM-kisojen jälkeen herättiin huomaamaan, että urheilulaji ei ole mitään ilman SM-kisoja. SM-singelin voitti silloin 12-vuotias Jerome Bouix ja trippelin Mas Lagetin joukkue Jerome Bouix, Jaakko Puro ja Pekka Sipola. Järjestäytyminen oli liikahtanut askeleen eteenpäin, kun ensimmäinen puhdas petankkiseura Mas Laget merkittiin yhdistysrekisteriin.

Syksyllä 1983 valittiin liiton kunniajäseneksi Nils Sjöblom, vanha miekkailun suomenmestari, joka toi kentille tuulahduksen miekkailun etiketistä. Hänelle sääntöjen tarkka kunnioitus oli selviö. Kävelykeppi piirsi aina kauniin ympyrän ja kaikki olivat tervetulleita mukaan vaikka kesken pelin.

Juha Komsi


1984

Turnausperinteitä alkaa syntyä

Pelaaminen alkoi yhdistää eri paikkakuntien harrastajia. Käytiin Naantalin aurinkomessuilla ja Pietarsaaressa. Kolme pelaajaa kävi kokemassa Tukholman saaristossa Sandhamnin turnauksen tunnelman. SM-kisat järjestettiin kolmessa pelimuodossa. SM-kisoista julkaistiin aina kisakohtainen ohjelmalehtinen sääntöineen jaettavaksi yleisölle. Lisäksi julkaistiin 8-sivuinen täydellinen selitysteos petankista nimellä PETANQUE.

Liiton iskuryhmä kävi Keski-Ranskassa kansainvälisessä kutsuturnauksessa. Siellä nähtiin kovaa peliä; Marco Foyot ja muita Ranskan mestareita. Opittiin, että huipulle on pitkä matka.

Juha Komsi


1985 - 1986

Muistikuvia petanque-vuosiltani 1985-86

Kirjoittaisin innoissani vuodesta 1984, jolloin petanque-tähteni oli vielä nousussa. Olin saanut SM-single mestaruuden vuoden pelattuani ja kaikki tuntui olevan vielä edessäpäin, mutta eipä silti, paljon kerrottavaa on vielä vuosissa 85-86 jolloin sain avukseni Jerome ja Michel Bouix:in, pari Suomen parasta pelaajaa, jotta tulokset olisivat säilyneet edellisen vuoden tasolla. (mm. SM-trippeli mestaruus 1986-87)

MM-karsinnoista ja niiden oikeudenmukaisuudesta on Suomessa keskusteltu yhtä kauan kuin maailmalla ollaan käyty. Alkuaikoina MM-karsintakilpailujen voitto riitti, jotta pääsi maailmalle pelaamaan ja tutustumaan huippujen työskentelyyn. Kyllä siinä riitti aloittelijalle ihmettelemistä.

Kun meillä Suomessa vasta yksi pelaaja iski suoraan ilmasta vastustajan kuulaan (Jerome Bouix), niin suuressa maailmassa joukkueen kaikki kolme saattoivat siirtää kuulamme viereisille kentille tai jopa kenttien ulkopuolelle. Silloin se ei tuntunut reilulta, mutta nyt kaksitoista vuotta myöhemmin meilläkin tehdään samalla tavalla suurenmaailman tyyliin.

Niin sanotut koulutusmatkat ja kokemuksen haku ulkomailta on varmasti ollut Suomen petanquelle eduksi. Henkilöt jotka ovat käyneet pelaamassa, mutta myös turisteina mukana olleet huutosakkilaiset ovat tuonneet mukanaan suurten idoliensa heittotyylejä kotikentille sovellettavaksi.

Muistan itse kun Hollannissa Rotterdamin MM-kilpailujen jälkeen Suomeen tultuani oli heittoni muuttunut hyvin korkeaksi, tosin jäin vielä puolet Madagasgarin joukkueen kierteisestä asetuksesta, joka ylsi lähes kymmeneen metriin ja alastullessaan kaivautui puoliupoksiin mielettömän kierteensä johdosta.

Hollannin kisojen jälkeen tuli käytyä vielä Marokossa, Ranskassa, Algeriassa ja Espanjassa MM-mittelöissä. Italiassa ja Andorrassa oli paikka jo luovutettava nuoremmille ja huomattavasti teknisimmille pelaajille. En kuitenkaan jäänyt pois kokonaan, vaan seurasin joukkueitamme videokameran kanssa katsomon puolelta.

Yksi asia on kuitenkin vahvistunut mielessäni peliä harrastaessani:

PETANQUE ON PARAS TAPA VIETTÄÄ VAPAA-AIKAA.

Raitista ilmaa ja yhdessä oloa. Petangue on antanut minulle satoja uusia kavereita ja useita kymmeniä hyviä ystaviä.

Nykyään enemmän työelämään keskittyneenä näitä samaisia kavereita tulee vastaan firmaliigoissa ja viimeksi yli 50-vuotiaitten kokeneitten pelaajien turnauksessa tapasin useita oman aikani aloittelijoita vielä sitkeästi mitalleja tavoittelemassa.

Tavatessamme pelejä muistellaan aina mukavina tapahtumina silloin joskus nuoruudessa. "Oli se peli silloin erilaista. Ei pelattu niin verenmaku suussa, kuin nykyään. Petanque oli hauskaa".

Vika ei ole taidoissa tai tekniikassa, jos ulkomaille pelaamaan päästyään alkaa suoritukset kangerrella. Minäkin aikoinani ihmettelin oliko sillä vaikutusta, kun katsomossa oli sadoittain ihmisiä ja joskus oikein ajoitettu heitto sai valtaisat aploodit aikaan. Olo oli mahtava, kunnes huomasin, että suosionosoitukset tulivatkin naapurikentän Ranskan joukkueelle, joka saman aikaisesti iski vastustajan kuulan pois kentältä.

Kyllä se vaikuttaa. Se vaan näkyy epäonnistumisina tiukoissa paikoissa.

Vikaa haetaan usein kentän pinnasta, joukkuetovereista, joukkueenjohdosta, vastustajista, valaistuksesta, matkan rasituksista, pelien kestosta, odottamisesta, huonosta arpaonnesta, sopimattomasta ruoasta ja kehnosta majoituksesta.

Ongelma on paljon lähempänä, kuin arvata saattaa. SE ON KORVIEN VÄLISSÄ.

Nyt kun tukka on jo harvennut ja korvat tulleet paremmin esiin, uskallan tunnustaa, että se oli aika jännittävää pelata ison yleisön edessä. Ison yleisömäärän läsnäolon aistiminen vaikutti heittoihini ja vaikuttaa se vähän vieläkin.

Näistä ajoista on paino lisääntynyt 25-30 kiloa ja olo on tukevampi heittoympyrässä, mutta usein vielä käy mielessä, että on sitä sentään päästy pelaamaan maailman huippujen kanssa ja niitä vastaan. Päänahkojakin saatiin, mutta niistä ei sen enempää.

Olen kuitenkin helpottunut vuoden 1983-1990 aktiivipeliuran jälkeen siitä, ettei enään viikonloppuisin tarvitse herätä viiden aikaa aamulla lähteäkseen johonkin turnaukseen toiselle puolelle Suomea, vaan saa vain kääntää kylkeä ja jatkaa unelmoimista hyvistä osumista ja onnistuneista asetuksista... (taas meni pitkäksi) ja sitten herättyään puoliltapäivin jos säät sallivat niin mennä Kaivariin pelaamaan tuttuun joukkoon joka on vain viimevuosina harventunut runsaan kilpailutarjonnan johdosta kesäviikonloppuisin ympäri Suomea.

Petanque terveisin

Seppo (Jallu) Jalonen


1987

Aika kultaa muistot

Onnitellessani nuoruuden innossaan elävää Suomen Petanque-Liittoa palaan pyynnöstä 10 vuotta ajassa taaksepäin.

En muistele mielelläni menneitä, en varsinkaan petankkiasioita. Nykyhetki on sitä parasta ja eteenpäin on elävän mieli.

Vuosia sitten pelailimme petankkia Porissa Raatihuoneen puistossa. Meininki oli rauhallista, puistopelien tyyliin. Porukkaa tuli ja meni.

Siitä se jotenkin sitten räjähti, näin meidän näkökulmastamme katsottuna. Ensin tuli mukaan väkeä pääkaupunkiseudulta, sitten vähitellen mukaan liittyi lähes koko suomalaisten kirjo.

Kasvu oli nopeaa, mielenkiinto peliä kohtaan oli voimakas. Petankkia pelattiin tuolloin jo ympäri Suomea. Oli pieniä porukoita, tosi hyviä pelaajia, täsmennetään nyt esimerkiksi Oravaisista tai Oulusta, jotain mainitakseni.

Liiton kasvua ajatellen saimme heidät, nämä pienet porukat, mukaan työllä ja tiedotuksella. Katson, että myönteisyydellä, joka kuuluu petankin olemukseen, olemme kasvattaneet innostusta ja lisänneet pelaajamäärää.

Kyllä silloinkin suuria kilpailuja oli ja mestaruudesta pelattiin. Pelikentille tultiin joukolla, liikkuminen oli vilkasta. Olihan meillä säännötkin, ensimmäiset liiton säännöt saatiin aikaiseksi vuonna 1987.

Pelikentille alkoi ilmestyä ihmisiä, joiden tehtävänä oli sääntöjen mukainen tulkinta kiistatilanteessa. Olimme ehkä kansana silloin tottelevaisempia, säännöistä ei silloin niinkään kisailtu. Pelattiin kuulilla.

Voidaan sanoa, että huippu oli kapeampi ja pelin taitajat jyräsivät kohtalaisen helposti palkinnot pöydiltä. Pelkällä olemuksella ja maineella saattoi saada jo aloittelijat penkin alle. Muistan monen monta tosi kisaa tuolta alkutaipaleelta, jolloin sydämeni riemuitsi. Meillä kaikilla oli niin mukavaa. Pelikentällä oli loppupeleissä myös katsojia. Halusimme nähdä kuinka peliä pelataan, kun sen taitaa.

Petankki on suosittu ja tunnettu laji myös Suomen ulkopuolella. Aloimme tehdä voimallisesti työtä maamme hyväksi kansainvälisellä tasollakin. Emme kukaan tietenkään uskoneet, että joskus saisimme arvokisoja tänne kotiin, mutta siitä se työ ja luottamus alkoi.

Lähtökohtana voisi edelleen olla petankkikansan yhteenkuuluvuus. Petankki on sosiaalinen kohtaaminen, jossa ihmisten erilaisuus värittää tapahtuman. Kunpa sen ymmärryksen kipinä kasvattaisi ja tuottaisi yhä lisää urheilun riemua.

Vive la pétanque

Robert Simon-Bellamy
petankkivaari


1988

Aina reissun päällä

Kasikasi oli niitä vuosia, jolloin hypättiin reissun päälle ja käytiin Suomen toisella laidalla pelaamassa hyvinkin herkästi. SM-singeli sattui Pietarsaareen, jossa Marko Aalto voitti, Jukka Palmroth oli toinen ja Kai Markkanen tuli Kouvolasta ottamaan pronssia. Marko tosin hävisi alkulohkon yhden ottelun, jossa vaahtosammuttimen kokoinen seitsenkymppinen paappa lippalakki silmillä työnsi kuulaa, ei varsinaisesti heittänyt. Ja aina parinkymmenen sentin päähän. Tyyli järsi Markon kauneusaistia niin raskaasti, että hän alkoi ampua ohi.

Duppeli oli kuin historian aapiskirjaa: Bouix-Bouix, Eriksson-Eriksson, Simon-Bellamy-Simon-Bellamy. Pronssipari oli siitä hauska, että Mikki heitti paitsi kuulia myös hattuaan ja rättejään päästellen manauksia, jotka olisi ollut parempi sanoa djiboutin kielellä. Ja Patu sai rauhoitella kaiken aikaa.

Trippelit pelattiin Kirjurinluodolla, loppuottelut syvässä pimeydessä. Kahvilan ulkolamppu antoi vähän valoa ja kaukainen katulamppu pikkuisen lisää. Taas kerran venähtivät kisat älyttömästi. Kokoonpano Quy Jeanblanc-Ari Kettunen-Vilppu Pasanen oli toinen osapuoli, toinen oli Heikki Rissanen, 12-vuotias pienikokoinen Sasu Rissanen ja meikäläinen. Vastapuoli oivalsi, ettei Sasu enää yöllä jaksa kymmentä metriä heittää ja niin pelattiin pitkää. Lopuksi herrat keksivät heittää snadin parimetrisen kukkapuskan taakse. Meistä se oli näkymättömissä, mutta protesti ei auttanut. Näkihän sen kun kävi puskien takana katsomassa, tulkitsi Roope. Sinne ei riittäneet enää Sasun voimat eivätkä meidänkään. Ne voittivat ja me olimme närkästyneitä kuukauden verran. Niin tärkeää oli peli silloin.

Moni mainituista nimistä on siirtynyt muihin harrasteisiin, samoin tutustuimme Kirjurinluodolla tuolloin Tuomas Huikun perhejoukkueeseen, jonka jäsenet pärjäilivät myöhemminkin, kuten myös Jussi Kakkori, Baby Paavola ja Seppo Räty - viimemainittujen hervotonta huulta tulee ikävä. Rädyn Sepon siivekäs sanonta jäi elämään. Hän asetti kurjan avauksen, metrin sivulle, ja lausui: Sen turvin, pojat.

Mikko Haljoki


1989

Protestivuosi

Elettiin protestivuotta, mitä liiton puheenjohtajaan tuli. Edellissyksynä oli jyrätty Raimo Leväinen liiton johtoon. Syksyllä palattiin normaaliin järjestykseen ja Robert Simon-Bellamy valittiin uudelleen. Vive la petanque.

Tammikuussa pelattiin ensimmäinen Lahden yöturnaus, josta muistuu mieleen henkilökohtainen innokkuus käydä kilpailuissa. Elin pienoisessa jännityksessä koko ajan, sillä vaimoni synnytyksen aika oli käsillä. Minä pelasin koko yön ja vaimolla oli supistuksia koko yön. Vauhdikas matka kotiin ja suoraan synnytyssaliin. Silloin syntyi kolmas lapsemme, tytär Jemina. Tämä taitaa osoittaa että petankki meni tuohon aikaan kaiken muun edelle.

Pelillisesti elettiin Kouvolan nousun ja menestyksen aikaa. Kaupunki rakensi meille oman kentän. Monta vuotta kestänyt edustusjakso alkoi PM-edustuksella Oslossa, josta Henttosen Jani, Pietiläisen Risto ja Kai Markkanen hakivat lähinnä kokemusta. SM-kulta tuli kumminkin Espoon trippeleissä.

Erikssonin Peter hallitsi SM-singeliä Tampereen vanhalla speedway-radalla. Erikssonin veljekset taisivat parhaiten SM-duppelitkin, joten vuoden tuloslistoissa hallitsevat kahden veljessarjan, Erikssonien ja Simon-Bellamyiden nimet.

MM-kisa Espanjan Pineda del Marissa toi Suomelle sijat 45 ja 46 (Erikssonit, Aalto, Jalonen, Jeanblanc), mutta ensimmäisistä junioreiden MM-kisoista tuli hieno 6. tila Pohjanmaan pojille Kenneth Semskar, Sami Pennanen ja Yannick Pelletier, joka ei ollut kovin iso eikä vanha.

Tulimme joulukuussa SVUL:n koejäseniksi. Oli alkamassa huippu-urheiluun tähtäämisen aika - oliko se myös aikamerkki, jonka jälkeen iloisuus katosi pelaajien kasvoilta?

Ruotsissa pelattiin helmikuussa Prins Bertils Boulehallin avajaiskisat, jossa Joachim Eriksson, Seppo Jalonen ja Jorma Kujanpää ottivat kakkossijan. Eipä vielä ole meillä nähty sellaista sisähallia kotimaassa, vaikka monenlaisia niitä on ilmestynyt. Vuonna 1989 harrastajamäärät kasvoivat, lisenssimäärät samoin, arvostus lisääntyi.

Me muuten yritimme Kouvolassa maailmanennätystä ja pääsyä Guinnessin vuosikirjaan. Pelasimme yhtäjaksoisesti 50 h 9 min eikä ennätystä tietääksemme ole rikottu. Jostain syystä ennätysten kirjaan tätä tulosta ei ole ilmestynyt.

Kai Markkanen


1990 - 1991

Kouvolasta Kaapelitehtaalle

Näiden vuosien papereita ei voi harmittelematta vilkaista, sillä moni naama koristaa nyt muita ympyröitä. Esko Kauhanen huipensi vanhimman seuramme jäsenen arvoisella tavalla uransa singelikultaan 1991. Vaitelias ja hillitty Vili Lindström oli vuoden 1990 singelimestari ja superlupaus.

Duppelikakkosia Juha Jutilaa ja Ari Nevoakin näkee ehkä paremmin raviradoilla. Petankin esikuvallinen herrasmiespelaaja Kari Harsia on vielä mukana, onneksi, Risto Pietiläistä ei ole näkynyt. He ottivat pronssin 90, ja hopean otti Harsia Tommi Kivirannan kanssa 91.

Tuomas Huikku, Jussi Kakkori ja Osmo Kääriä, hopeamiehet 90-luvun alusta ovat kadonneet, nuo vakavat isot miehet, jotka eivät tehneet yhtään turhaa liikettä.

Strömforsin suuri playmaker Seppo Räty jätti nimensä historiaan juuri tuolloin. Hän asetti onnettomasti puolitoista metriä leveäksi ja lausui: "Sen turvin, pojat". Baby Paavolan isä oli sponsoroinut Ruotsinpyhtäälle sisähallin, jossa käytiin ikimuistoisia talvikilpailuja. Saatiin selvää rahaa ja 50 kilon perunasäkki, muun muassa. Ruotsinpyhtää-Kotka akselin suuriin herrasmiehiin kuuluu Pasi Hämäläinen, Hymyilevä Murskaaja. Hän on onneksi vielä bändeissä mukana.

Ajan huippuja oli myös Jani Valpio, rohkea valkoinen soturi, joka rupesi opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi ja lopetti pelaamisen. Hävettävää.

Siihen aikaan snadit olivat puuta ja miehet rautaa. Snadit ovat kyllä nykyisinkin puuta. Kotkan Meripäiväturnaukset olivat valtavia, hiiohoi.

Ajan ilmiöihin kuului, että niinä aikoina ilmestyi toinenkin petankkilehti, Snadi. Sitä toimitti Somero City Petanque/Tuomo Lintulaakso. Siinä lehdessä virnisteltiin mm. liiton talousasioille. Hiiohoi.

Kävimme Heikki Rissasen kanssa pelailemassa mm. Oravaisissa. Heikki totesi, että pohjalaiset hurrit ovat niin kovia, ettei auta kuin viimeinen keino, ruvetaan puhumaan ruotsia. Pian rupesivat Svensin ja Westin kasvot nykimään oudosti ja muutamat poistuivat vessan nurkan taakse nauramaan. Niiden pelistä ei tullut enää paljon mitään. Me voitimme sen turnauksen.

Teloituskomppania

Kaapelitehtaalla oli 4.2.1990 Helsinki Grand Prix. Ei meitä, eli Keijo Pöllästä, Heikki Rissasta ja minua juuri kammottaneet Ruotsin ja Norjan puolitut joukkueet, mutta välierissä kuulutettiin vastaamme Ranska I eli hallitseva maailmanmestari. Olo oli kuin teloituskomppanian eteen marssitettaisiin, joten päätimme, merde ja perkele soikoon, että nollaa ette meiltä saa, sillä he olivat voittaneet päivän kaikki matsit 13-0, kaikki muut ottelunsa vuoden aikana puhtaasti ja vain Marokko oli yltänyt kymmeneen pisteeseen heitä vastaan.

Meille kävi kumma psyykkinen ilmiö, aloimme toimia joukkueena kuin yksi sielu, jokainen tiesi mitä pitää tehdä ja yleensä onnistui siinä. Jopa Fazzino muistaakseni ampui ihmeissään jatkuvasti kuulan katolle ja komisario Voisin rypisteli äkäisesti otsaansa. Halusimme päästä yhteentoista pisteeseen, mutta jäimme kahdeksaan. Latinki oli niin hirveä, etten ottelun jälkeen muistanut siitä juuri mitään.

Harmitti, ja Voisinia syytän siitä, etten vieläkään ole ymmärtänyt lopettaa. Hänet hyväksyn sydämessäni idoliksi. Ruotsin Boule-lehti noteerasi tapahtuman ivallisesti. Kaikki johtui siitä, etteivät finska farbröderit olleet kuulleetkaan moisista mestareista. Tuomari taas huuteli meille ottelun aikana, että seisomme väärässä paikassa ja muuta rohkaisevaa. Ystävyyden ja keskinäisen kunnioituksen peli. Hiiohoi.

Mikko Haljoki


1992

Merikarvialta raviradalle

Mielessäni vuosi 1992 kuuluu vielä vanhaan hyvään aikaan. Siihen kuului Roope piippuineen ja vankkumattomine mielipiteineen. Ranking-kisakauden aloitti Hämeenlinnan vapputrippeli vanhalla kentällä, joka nykyään on asfaltoitu. Vanajaveden hyytävä tuuli ei haitannut. Mitalistit olivat LVI-talo, SLP ja Jutape? Vieläkö muistatte pelaajat?

Hämeenlinnan petankkiliigassa oli 62 joukkuetta ja paikallislehti toivotti hymyä huuleen.

Kuninkuuspelin, trippelin, SM:t pelattiin ensi kertaa lajin keskusten ulkopuolella, Merikarvialla. Juniorit pelasivat omassa sarjassaan, mutta moni junnu kuului yleisessä pelaavaan joukkueeseen. Naisten sarjaa ei vielä erikseen pelattu. Seuran juniorit Sami Lukka ja Aku Haljoki yllättivät kysymyksellä: pelaisitko meidän kanssa? Ihmettelin, tosin imarreltuna, eikö parempaa löydy - ja pelaamaan. Vieraat piti kahvittaa ja häätää ennen lähtöä. Perille tultaessa huomasin, että reppu - omat ja seuran rahat, lisenssi ja kuulat - oli jäänyt lähtöhötäkässä ruokahuoneen tuolille. Lainakuulat ja satasen sakko lisenssistä - hyvin alkoi.

Yleinen sarja pelattiin kaksipäiväisenä, pudonneet pitivät iloa lauantai-iltana, jatkoon selvinneet yrittivät saada unen päästä kiinni. Poikkeuksena olimme me liiton hallituksen jäsenet, jotka pidimme kokousta aamutunneille.

Vanhat Kävyt Helsingistä porskutti loppuotteluun. Porin Obut pudotti Hämeenlinnan Kuralan pronssiotteluun. Karmeinta asettaa porilaista työntäen ykköseksi, mutta mielen karheutta lievensi pronssiottelun voitto Volvo-Teamista.

Ikimuistoiset SM-kisat jatkuivat Kouvolan raviradalla duppelilla. Herkkänenäisimmät protestoivat paikkaa. Isä ja poika Poikolainen eivät hajuista kärsineet, voitto Kotkan LVI-talosta tuli niukasti 13-12. Kylmässä säässä pelasivat pronssia Linnan Petanquistien Juhani Rantanen ja Seppo Kankare - vastassa kotkalaiset Solkun pojat. Pelit loppuivat jo ennen yö-yhtä! Hallitus kokoontui kumminkin taas päättämään tärkeitä. Vaikka seuraavan päivän singelin vei Joachim Eriksson, oli nähtävissä nuorten ja uusien pelaajien esiintulo.

Vuosi muistetaan karsintojen ja karsinnankarsintojen kautena. Naiset tosin selvittivät MM-edistuksen yhtenä päivänä Vaasassa, Sirkka ja Teija Stark sekä Päivi Lehtonen kävivät Sveitsissä. Italian Aostaan oli lähtijöitä yli 100 trippelijoukkuetta. Matkalle pääsivät STS-team ja Renault-team.

Vuotta voi ajatella kaihoten. Usein tuntuu, että ennen meni paremmin, vai menikö? Tieto ja taito ei ollut tämän päivän tasolla. Tieto lisää tuskaa, mutta taidon pitäisi lisätä taistelutahtoa. Tsemppiä, ystävät!

Eila Kankare


1993

Petanque Järvenpäässä

Olimme lähes kolme vuotta tehneet Järvenpäässä uhrautuvaa työtä petanquen hyväksi.

Riittävän hyvin järjestetyt halli- ja kesäkilpailut saivat Liiton johdon uskomaan järvenpääläisten kykyyn hoitaa kunnialla duppelin ja singelin Suomenmestaruuskisat sekä yleisessä että juniorisarjassa.

Järvenpään petanquehallista oli tullut juniorityön keskus, jossa saman kevään valmennusleirin tulokset siihen aikaan merkitsivät liiton valmentajalle oikeutta valita nuorten MM- ja PM-edustajat.

Petanque Sport Club Järvenpään omissa ranking-kilpailuissa pelasi tuolloin 15-20 junioriharrastajaa. SM-menestys kotikaupungissa oli enemmän kuin odotettua. Ville Piipponen otti kullan loppuottelussa Miikka Kouvosta vastaan, joka silloin pelasi SLP:n lisenssillä, mutta on sittemmin palannut kotiseuran riveihin.

Junioriduppelin voittajat PSC:n Antti Riihikanto ja Veli-Matti Myllymäki olivat jo valmennusleirillä lunastaneet PM-edustuksen - Pohjoismaiden mestaruus junioritrippelissä yhdessä Arttu Poikolaisen ja Aku Haljoen kanssa kruunasi Vellun kilpailuvuoden. MM-matka Marokkoon oli kuorrutus kauniille kakulle.

PSC:n ystävyysseuratoiminta

PSC oli luonut jo vuonna 1991 ystävyyskilpailusuhteet Ruotsiin Prinssi Bertilin seuraan SBK:hon. V. 1993 lähdettiin kolmatta kertaa tavoittelemaan kiertopalkintokiinnitystä, mutta tälläkin kertaa Sollentunan raviradan takaa saimme palata ilman voittoa.

Ensimmäistä kertaa oli mukana nuori junioripelaaja Juha-Pekka Siro kartuttamassa isoisänsä Matin kanssa PSC:n pistetiliä - nyttemminhän Juuso on seuransa avainpelaajia.

Vuoden 1993 näköaloja

Maineikkaan Tuusulanjärven taiteilijayhteisön maisemiin sijoitettu vuoden 1993 singelin ja duppelin SM-kisat saivat monelta taholta kiitosta kilpailupaikan viehättävyyden suhteen.

Pelit pelattiin Rantapuiston maisemakentällä, vaikkakin huoltopuolen toteuttamiseksi jouduttiin erityisjärjestelyihin.

Järvenpään kaupungin päättäjät saatiin vakuutetuiksi, että petanque tulisi olemaan voimakkaasti paikkakunnalla harrastus- ja kilpailumuotona.

Tämä näköala on selkeästi toteutunut voimakkaan seuratoiminnan ansiosta näinä vuosina.

Mauri Moisio


1994

Viimeinen oikea singelivuosi?

Minulle kilpapelaajana vuosi 1994 oli erilainen kuin muutamat viimeisimmät vuodet. Syksyn 1994 MM-kisoihin karsittiin vain yksi joukkue, ja sekin suoraan SM-trippelistä. Myös PM-kisapaikat jaettiin SM-trippelin perusteella. SM-sarjassa oli jaossa "vain" mainetta ja mammonaa. Eli oli vain yksi huipputärkeä kilpailu. SM-trippeli pelattiin Vantaan Rajatorpassa. Oli hienoa, että Urheiluruutu saatiin paikan päälle tekemään juttu lajista.

Kuitenkin myös tavallisissa kilpailuissa oli useimmiten hieno henki. Oli paljon joukkueita, ihmiset olivat innostuneita, ja - mikä parasta - runsas väkijoukko seuraamassa kilpailun huipentumaa, finaalia.

Monien mielestä petanquen paras pelimuoto on duppeli. Kesän 1994 monissa duppeliturnauksissa nähtiin useita kiihkeitä taisteluja, ja hävinneillä oli mahdollisuus hakea revanssia pian. Tänä vuonna -97 tärkeitä valintakisoja oli niin paljon, että duppelit jäivät trippeleiden varjoon. Toisaalta kisoissa on muutenkin tänä vuonna ollut vähän joukkueita.

Vuoden 1994 jälkeen ei olla kilpailtu singelissä oikeastaan muualla kuin SM-kisoissa. Singeliskaboihin ei varmasti tule yhtä paljon pelaajia kuin duppeleihin, joten ymmärrän singelien vähyyden. Mutta muistan myös miten singelit toivat vaihtelevuutta kilpailukesään. Singeli on kilpailumuotona erittäin haastava ja mielenkiintoinen, ainakin minun mielestäni. Vuosi 1994 oli mukava siitäkin syystä, että en silloin hävinnyt SM-singelin finaalia.

Yksi vuoden 1994 ilmiöistä oli nuorten järvenpääläisten nousu Suomen kirkkaimmalle petanquehuipulle. Veli-Matti Myllymäki, Samuli Kankkunen ja Antti Riihikanto pärjäsivät pitkin kesää kisassa kuin kisassa, mutta pankin räjäyttivätkin Olli Sinnemaa ja Miikka Kouvonen voittaessaan SM-duppelin. Nykyään näitä kavereita pidetään konkareina, ei keltanokkina.

Mielestäni kesän '94 hienoin tempaus oli Kotkassa järjestetty Carreau Show. Kaikki oli viimeisen päälle hoidettu. Pelit pelattiin puistoalueen kovilla käytävillä keskellä kaupunkia. Oheiskilpailussa etsittiin päivän ensimmäistä "varman karon" ampujaa, ja haastekilpailuun oli saatu kuuluisia nimiä. Tapahtuma, joka oli loistavaa PR:ää lajille.

Arttu Poikolainen


1995

Uurastuksesta kiitos seisoi

Historia on kummallista. Asiat jäävät johonkin aivonosaan osittain ja tärkeimmät tapahtumat saattavat unohtua. Näin käy myös petanquessa. Leikekirja kumminkin kertoo, että Hämeenlinnan AY-petankkiin tuli tammikuussa 68 trippelijoukkuetta. "Millimanut" saivat silloiseen jalkapallohalliin vaivoin riittävästi kenttiä ja pistelasku aloitettiin tilanteesta 3 - 3. Tunnelma oli koko ajan huipussa ja huipentui vielä loppuottelussa Helsingin Lääninvankila - TT-Group. Päivän hahmo oli Pekka Eerola, harvoin näkee sellaista vaatimattomuutta yhdistyneenä aitoon peli-iloon.

Vapputrippelissä kokeiltiin Ojoisten kenttää ensi kerran. Tuli runsaasti kritiikkiä: liian helppo ja tasainen, liian kaukana ruokaloista, ei ole puitteiltaan SM-kenttä. Niinpä päätettiin rakentaa ne puitteet. Kuutioittain kivituhkaa ja soraa kentille, homman hoitivat seuran upeat talkoolaiset. Upea oli myös sisääntuloportti, ensimmäinen SM-kisatyttö Satu Saarela, oli liputusta ja superkanttiinia. Palkintojenjakoa edelsi fanfaari livenä, jonka hoiti seuramme saksofonisti Raimo Suvisuo. Sitä suuren urheilujuhlan tuntua oli, koska Liitto huomioi sen vuoden petanquetekona.

Lahti Boulen Rauno Kallio, Jukka Holopainen ja Mika Sallinen voittivat ja kuulemma Häme vastaan Muu Maailma meni Brysselissä niin, että asennevaikeuksia oli lähinnä muulla maailmalla.

Vuosi 1995 osoitti vahvasti, että petankki ei ole vain kilpailua, vaan vahvaa yhdessäoloa, tekemistä ja ajan antamista toisten hyväksi. Tällä ajatuksella myös kaupungin kaksi seuraa tekivät liigatyötä ja saivat lamasta ja konkursseista huolimatta jälleen liikkeelle 54 joukkuetta. Hallilla oli harkoissa kova moraali päällä: oli pelaajia, jotka eivät suostuneet kilpailemaan, koska harjoitusohjelmasta puuttui vielä 80 suoritetta. Oma iso ryhmänsä olivat eläkkeensaajat, jotka päivävuorojensa äänekkyydessä ja hauskuudessa hakkaisivat minkä hyvänsä joukkueen.

Näin kotona, mutta matkoillekin ehdittiin. Seuran tileistä näkyy käytetyn n. 20 000 markkaa osallistumismaksuihin ja matkakuluihin.

Vuoden mittaan naisten MM-kisat Porissa tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi, ja kesken oli vielä tuhatsata asiaa. Istuttiin, pähkäiltiin, pohdittiin, päätettiin ja peruttiin päätöksiä. Myöhempi historia kertoo, että selvittiin.

Eila Kankare


1996

Hyvä mitalivuosi

Lajimme kotimaan Ranskan viininviljelijät muistavat kunkin menneen vuoden sen sadon mukaan. Rypäleitä tulee niukasti tai runsaasti ja laatu on hyvä tai erittäin hyvä, sekä kaikkea näiden ääripäiden väliltä.

Suomen petankkivuosi 1996 muistetaan ainakin SM-mitalien määrässä mitaten runsaan sadon vuotena. Tasa-arvon nimissä pelattiin yleisen, naisten ja juniorisarjojen lisäksi myös miesten sarjat. Olihan aikaisempina vuosina nuori tyttö voinut osallistua jopa kaikkiin kolmeen sarjaan, mutta aikamies vain yhteen. Lisäksi vielä uusina SM-arvon saaneina lajeina mukaan tulivat sekaduppeli ja seura-SM. Sekaduppelissa pelaavat parina mies ja nainen ja lajista tulikin heti hyvin suosittu. Seura-SM -kisa pidetään talvella sisähallissa ja siinä mittelevät seurajoukkueet. Kutakin seuraa edustaa 6 pelaajaa, joista yksi pelaa singeliä, kaksi duppelia ja kolme trippeliä. Eri sarjojen pisteet lasketaan yhteen ja näin selviää paremmuusjärjestys.

Omat parhaat menestykseni lajissa toistaiseksi ovat juuri tältä vuodelta, neljän vuoden harrastamisen jälkeen. Mainitussa ensimmäisessä seura-SM -kisassa Myllykoskella voitin singelin, mutta en kuitenkaan saanut edes lämmintä kättä, koska seuramme Lahti Boulen kokonaissijoitus oli vasta neljäs. Miesten SM-duppelissa Teemu Saaren kanssa etenimme aina finaaliin asti, mutta sitten nousi seinä eteen Markon ja Akun nostamana, hopeaa kuitenkin.

MM-kisat

Suomi ja Pori sai järjestettäväkseen ensimmäisen suuren kansainvälisen kisamme; joka toinen vuosi pidettävät naisten MM-kisat. Porin jäähalliin kokoontui 27 joukkueellista kauniimman sukupuolen edustajia 25 maasta. Ranska hallitsevana mestarina ja Suomi isäntämaana saivat mukaan kaksi joukkuetta. Suomen joukkueista ainakin toinen oli hyvin lähellä päästä kahdeksan joukkoon, mutta aivan se ei vieläkään onnistunut.

Finaalissa koettiin sellaista petankkiurheilun juhlaa, jota Suomessa ei oltu koskaan aikaisemmin nähty. Ilmassa oli todellista suuren urheilujuhlan tuntua. Vastakkain pelasivat Ranskan hallitsevat mestarit ja Espanja. Suomalainen yleisö kannusti hurjasti Espanjan joukkuetta ja varsinkin sen sympaattista ampujaa, Rosario Ines Lizonia.

Liekö kannustuksemme tehonnut, sillä Espanjattaret ottivatkin Maailmanmestaruuden hieman yllättäen. Palkintopallilla näimme kyyneleitä niin voittajien, kuin voitettujenkin silmäkulmissa.

Yleisradio teki miehen työn ja televisioi hyvin tehdyn tunnin mittaisen koosteen kisoista.

Yleisen sarjan MM-kisat pidettiin Essenissä Saksassa ja nekin televisioitiin ensimmäistä kertaa laajempaan levitykseen, kun Eurosport lähetti kaksituntisen koosteen kisoista.

Kinastelua

Naisten MM-kisojen jälkeen syntyi pientä erimielisyyttä PM-kisoihin lähetettävien naisjoukkueiden valinnasta, joka johti jopa ylimääräisen liittokokouksen pitämiseen. Hallitus sai luottamuslauseen ja jatkoi. Puheenjohtaja erosi vähän myöhemmin osin kai tämän asian jälkipyörteiden ja muidenkin henkilötason ristiriitojen takia. Emme kuitenkaan joutuneet aivan tuuliajolle, sillä varapuheenjohtaja Henrik Gripenberg tarttui nuijaan loppuvuodeksi.

Jukka Pöyry


1997

Intiaanikesä

Vuodesta 1997 jää pelaajille mieleen ainakin se, että lämmintä oli. Alkukesästä vielä näytti päinvastaiselta, ainakin Ricard Trophy Kaivopuistossa 10. toukokuuta aloitettiin kylmässä tuulessa ja lähes vaakasuorassa vesisateessa. Itse muistan kuinka Helsinkiin päin aamulla tuulilasinpyyhkijät kakkosasennossa ajaessamme ehdottelin U-käännöstä ja ehdotus synnyttikin myöntelevää mutinaa takapenkillä. Urhoollisesti kuitenkin ajoimme perille asti ja pelasimme alkulohkon nyrkit jäässä ja tippa nenänpäästä roikkuen. Ja ilmestyihän se aurinkokin sitten iltapäivällä jatkopelien alkaessa.

Olin juuri alkuvuonna tullut liittohallituksen jäseneksi, Suomen Petanquelehden taittajaksi ja valokuvaajaksi. Ensimmäiset kuvat kyseisestä Ricard Trophystä ja Hämeenlinnan vappukisoistakin olivat kuin jostain muusta arktisemmasta lajista, eihän petankkia kai kuulu pelata toppatakein, pipoin ja rukkasin varustautuneena?

Vaan kesäkuussa sitten Suomen suvi vilauttelikin hiukan parhaita puoliaan ja heinä-elokuun säät olivat jo kuin suoraan Ranskan Rivieeralta. Hellepäiviä kirjattiin reilusti yli neljäkymmentä normaalimäärän ollessa noin kahdenkymmenen paikkeilla vuodessa.

Baltic Cup

Itämeren maat kokoontuivat toiseen Baltic Cupiin, joka järjestettiin tällä kertaa Suomessa ja Porvoossa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Tällä kertaa ei Ruotsi juhlinutkaan, vaan Suomi otti joukkuekisassa peräti kaksoisvoiton ja kokonaiskilpailun kiertopalkinnon. Liekö kotikenttäetu ratkaissut?

Petanque SM '97

Monien useita vuosia pohtima ja suunnittelema yksiviikkoinen suurtapahtuma toteutui viimeinkin heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Ja mitä parhaimmassa ja näkyvimmässä paikassa; Helsingin Rautatientorilla. Suuren yleisön silmien alla pelasimme sekaduppelin sekä yleisen, naisten ja junioreiden singelin, duppelin ja trippelin. Mukana oli ennätysmäärä kilpailijoita, yhteensä lähes 400. Mediakin huomasi tapahtuman kohtuullisen hyvin, näkyviä artikkeleita oli monissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Myös television urheiluruutuun pääsimme. Kisalogon suunnitteli Matti Koivu.

Kisojen suojelijana toimi itse Herra Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari.

World Games Lahti 1997

Joka neljäs vuosi pidettävä ei-olympialaisten lajien suurtapahtuma piti alunperin tällä kertaa olla Etelä-Afrikassa, mutta peruutuksen johdosta Suomi ja Lahti sai sen järjestettäväkseen. Aikaa oli vajaa pari vuotta, mutta silti poikkeuksellisen lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta kaikki sujui erinomaisesti.

Kuulaperheemme molemmat valtalajit Petanque ja Boule Lyonnaise olivat mukana ohjelmassa elokuun puolivälissä. Jälkimmäinen oli ainakin vielä ennen kisoja melkoisen tuntematon laji maassamme. Suomi olisi isäntämaana voinut osallistua kisaan, mutta joukkuetta ei saatu kasaan.

Petankin edustusjoukkueet naisten duppeliin ja miesten trippeliin karsittiin neljässä osakilpailussa. Lopputuloksena Suomen toistaiseksi paras kansainvälinen sijoitus molemmissa sarjoissa; naiset viides ja miehet kuudes. Mainittakoon tietysti, että kummassakin sarjassa kilpaili vain kuusi joukkuetta, kaikki tosin maailman parhaimmistoa.

Kinastelu jatkuu

Syksymmällä sitten taas alkoi jo aikaisemminkin tutuksi tullut riitely edustuspaikkojen jakamisesta. Vanha viidakon sananlasku sanoo että "huipulla tuulee". Tämä pätee myös petankissa niin huippupelaajien kuin liiton silmäätekevienkin keskuudessa. Tavallisen rivipelaajan ei onneksi tarvitse näistä puhureista juurikaan välittää.

Muut sutinat

PM-kisat olivat Jönköpingissä Ruotsissa, Suomelle hopeaa naisten sarjassa.

MM-kisat olivat Montpellierissä Ranskassa. Niistä voimme lukea enemmän toisaalla tässä lehdessä.

Juniorit suuntaavat Geneveen omiin MM-kisoihinsa loppuvuodesta.

Talvihalleja on maassamme jo ainakin toistakymmentä. Helsinkiläiset siirtyivät juuri Töölön ratikkahallista Pasilaan VR:n veturitalleilta vuokrattuun uuteen tilaan. Myös lahtelaiset aloittelevat juuri samankaltaisessa hieman pienemmässä veturitallissa.

Tulevaisuus

Olemme nyt käyneet läpi kaikki Suomen Petanque-Liiton vuodet. Pelaajia on tullut ja mennyt, ja sama tahti jatkunee myös tulevaisuudessa. Kunhan erotus pysyy jatkossakin plussan puolella, niin harrastajamäärät kasvavat ja saamme uutta verta kentille. Kun en ranskan kieltä taida, niin sanonpa vain että:

Eläköön petankki

Jukka Pöyry


Säännöt ja tuomaritoiminta

Petankki on urheilua ja urheilussa on säännöt. Säännöt rajoittavat ja vaikeuttavat suorituksia, mutta toisaalta vastapuolelle annetaan aavistus odotettavissa olevista heitoista ja toimista.

Petankista osa on kuulankäsittelyä, osa taktiikkaa ja osa hermojen hallintaa. Mikä on näiden tarkka suhde, sen saa jokainen kokea itse.

Yleisesti ottaen urheilu mielletään kurinalaiseksi toiminnaksi, joka karaisee harjoittajansa ruumista ja mieltä. Ei petankkikuulien heittotaidolla rakenneta taloja tai kylvetä maata. Kokemus paineen alla tapahtuvasta harkinnasta ja mielen vakaudesta puolestaan antaa petankistille hyvän kuvan omasta itsestään ja pelikavereista. Näillä havainnoilla taas on merkitystä muualla elämän taipaleella.

Petankin säännöt muokkautuivat "äitinsä" eli jeu provencalen säännöistä poistamalla niistä vauhtiaskelosia. Säännöt ovat hioutuneet käytännön riitatilanteiden mukaan, joten loogisuus ei ole ollut niiden vahvin puoli. Mm säännöissä ei kerrota, että pelissä saa pisteitä vain lähimmistä kuulista. Pisteluku 13 on luonnollinen valinta, koska näin ei voi päästä kahdella kierroksella täyteen määrään.

Vuonna 1982 kansainvälisellä liitolla oli hieman aikaisemmin kootut erityiset kansainväliset säännöt. Niillä oli oiottu ja loogistettu Ranskan hiljalleen kasvaneita sääntöjä. V. 1982 kv-liitto kuitenkin huomasi, että Ranskan säännöt ovat sittenkin toimivammat ja niin ne vahvistettiin v. 1982 kv-säännöiksi. Sääntöjä on sittemmin tarkistettu hieman, viimeksi vuonna 1995.

Kuten olemme nähneet, kentille ilmestyy pelaamaan myös jonkinlaisia "petankkiasianajajia". He tutkivat sääntökirjaa ja etsivät sieltä pykäliä, joilla voisi rokottaa vastustajia. Väärästä ympyrästä heitetty kuula on mitätön. Tätä on varmaan käytetty aseena aivan riesaksi asti, koska 1995 sääntö määrää pyyhkimään tällaiset hämäävät ympyrät pois.

Säännöt eivät ole vieläkään aukottomia. Joskus tuntuu hyvältä se vanhan herrastuomarin tokaisu: "ei sen tarvis niin kirjainten mukaan mennä, kunhan se on muuten oikein". Petankissakin tarvitaan tuomareita, jotka kiihkeän pelin salamoidessa voivat soveltaa sääntöjen henkeä aina esille pulpahtavissa kiistoissa, joista säännöissä ei ole nimenomaista mainintaa.

Tuomarit hyväksyttiin aluksi hallituksen kuulustelussa ja myöhemmin toisten tuomareiden kuulusteluissa. Tutkintatulokset alistetaan lopuksi hallituksen hyväksyttäviksi. Viiemisille tuomareille on ennen kuulustelua pidetty tuomarikurssit.

Tuomareita on nyt kaikkiaan 11 kpl, minkä lisäksi kaksi tuomaria on luopunut tuomaritoimestaan. Tuomarit muodostavat tuomarikomitean voidakseen esiintyä yhtenäisesti tuomioissaan. Sinällään kukin tuomari on suoraan tilivelvollinen hallitukselle.

Juha Komsi


Seura-SM 11.10.1997 Myllykoskella

Seurajoukkueet ovat kilvoitelleet paremmuudestaan jo useana vuonna Myllykosken jalkapallohallissa. Viime vuonna kisa sai SM-arvon, josta nyt taisteltiin siis toisen kerran.

Paikalle saapui 13 joukkuetta 12 seurasta, viime vuoden mestari PSC Järvenpää sai osallistua kahdella joukkueella. Kussakin joukkueessa on 6 pelaajaa, joista yksi pelaa singeliä, kaksi duppelia ja kolme trippeliä. Eri lajien sijoitukset lasketaan yhteen ja näin selviää Suomen paras seura.

Taas kerran hallin lähes asfaltinkova ja suolavedellä kyllästetty alusta yllätti monet kilpailijat. Vaikka pinta on kivetön ja näyttää tasaiselta, on siinä kuitenkin lähemmin tarkasteltuna pieniä epätasaisuuksia kauttaaltaan, jotka kovuuden yhteisvaikutuksella suistavat varsinkin korkeat asetukset helposti metritolkulla sivuun, lyhyiksi tai pitkiksi. Metrinen asetus oli useimmiten jo kohtuullinen pelikuula, puolimetrinen jo todella hyvä. Keskivertoampujallekin alusta lienee painajainen, iskun pitää osua suoraan kuulaan tai sitten reilusti maan kautta. Vähän kohdekuulan eteen pudonnut isku pomppaa kovin helposti yli. Kenttä ei kuitenkaan ole missään nimessä huono, vain vaikea.

Suuret helsinkiläisseurat loistivat poissaolollaan, ainakaan Helsinki Boule, SLP ja Munkka eivät olleet kiinnostuneet Suomen parhaan petanqueseuran tittelistä. Muista suurista seuroista poissa olivat myös mm. Porin edustajat, KooVee Tampereelta, Linnan Petanquistit jne... Tämä ei kuitenkaan kisan arvoa laskenut. Sensijaan muutamien uusien tulokkaiden menestys varmaankin lisää näiden paikkakuntien itseluottamusta ja menestystä jatkossa.

Kisan loppuratkaisu meni melkoisen tiukaksi. Viimeisenä päättynyt trippelin finaali Järvenpään ja Mikkelin välillä ratkaisi koko yhteiskilpailun voittajan. Tänä vuonna liittoon liittynyt uusi Droppi Petanque Mikkelistä oli jo voittanut singelin Ari Jokisen suorituksella ja tullut duppelissa viidenneksi. Järvenpää jäi singelissä toiseksi ja duppelissa neljänneksi, joten pisteet ennen trippeliä olivat siis tasan. Pelin ratkaisi lähinnä Järvenpään trippelijoukkueen parempi kokemus. Ainakin näytti siltä, että Savon poikien heitot finaalissa eivät olleet ihan alkupelien tasolla, ilmeisesti lievän jännityksen ja hermoilun johdosta.

PSC Järvenpää siis uusi mestaruutensa ja hopeaa uudelle nimelle eli Droppi Petanquelle Mikkelistä. Pronssi Turun Petanque-seuralle, joka voitti duppelin Marko Rajaniemen ja Esa Tuomisen suorituksella.

JP


Karhu-Petankki, pirteä tulokas Kotkasta

Petankkipoppoo

Petanquen harrastuksella on Kotkassa pitkät ja menestykselliset perinteet. Kotkaan pelimuodon toi Ranskasta jo edesmennyt palloilumies Sem Pennanen, vieraillessaan maassa tyttärensä luona.

Karhulan Urheilijat ry:n kuntojaosto otti pelin ohjelmaansa kesällä 1995. Alku käynnistyi pääosin eläkkeellä olevien seuran jäsenten toimesta. Kerran viikossa aina tiistaisin iltapäivällä kokoonnumme Kalliokosken Stadionille ja alusta alkaen pelaajia on mukana ollut 10-20. Pelaajat ovat alussa olleet pääosin miespuolisia, mutta nyt on joukkoomme tullut useita naispuolisiakin petankisteja. Harrastajien määrä onkin jatkuvasti kasvussa ja kaikki ovat tervetulleita joukkoomme.

Leikkimielinen kilpailu kiehtoo mukana olevia, ja mikä tärkeintä, sosiaalinen kanssakäyminen onkin muodostunut koko asian ytimeksi. Ryhmästä käytetäänkin nimitystä "Petankkipoppoo", ja sitä se onkin sanan varsinaisessa merkityksessä, huumorin kukkaa viljellään ja esimerkillisessä yhteishengessä on se viisasten kivi joka takaa viihtyvyyden.

Karhu-Petankki

Syksyllä -96 tehtiin päätös kilpailutoimintaan osallistumisesta, koska halukkuutta omien taitojen mittaamiseen ilmeni. Lopullisen vauhdin päätökseen antoi lähinnä Karhula Valmetin konepajalla työskentelevät palloilumiehet, jotka ilmaisivat halukkuutensa mukaan tulolle. Näin käynnistettiin Karhu-Petankki ja osallistuttiin ensimmäisen kerran I-divisioonaan. Menestys olikin tyydyttävä ja näin saadun kokemuksen myötä tulemme ensi kaudella mukaan entistä kovemmalla asenteella.

Suurena puutteena on Kotkassa pidettävä talviharjoitteluun sopivan hallin puuttuminen. Karhu-Petankki on useaan otteeseen ollut yhteydessä kaupungin liikunta- ja muihin viranomaisiin eikä ratkaisua ole löytynyt. Talvikaudella olemmekin osallistuneet Myllykosken hallissa järjestettyihin viikkokisoihin. Kuitenkin pidämme välttämättömänä jo kehityksenkin kannalta että em. puute saataisiin pikimmiten pois päiväjärjestyksestä ja ettei tarvitsisi antaa liikaa etumatkaa vastustajillemme talvikautena.

Kauden aikana on pidetty 22 viikottaista harjoituskilpailua, ja 17 avointa viikkokilpailua, sekä seuraottelu 14 pelaajan voimin Karhulan Veikkoja vastaan. On osallistuttu I-divisioonaan, Kaakkois-Suomen sarjaan, Kotkan mestaruuskilpailuihin, Business-petankkiin, TUL:n veteraanikisoihin sekä Eestin Kalevin kesäkisoihin Pärnussa. Lisäksi olemme järjestäneet avoimet kilpailut Helatorstai-Duppeli, Meripäivä-petankki lisenssitrippelinä ja PR-duppelina sekä kesäkauden päätöskisana Sem Pennasen muistokilpailu duppelina ja Ruskaduppeli.

Timo Toikka


Tiedottajan palsta

Hallitus joutui kokouksessaan 7.9. tekemään vaikean päätöksen MM-karsintoihin liittyen Hennessy Teamin ja SLP Ricardin välillä ja lähetti kisoihin ensinmainitun. Toinen joukkueemme, järvenpääläiset, oli valittu jo aiemmin puhtaasti urheilullisesti.

Tähän lehteen tarjottiin vielä montaa artikkelia ja vastineen vastinetta aiheeseen liittyen. Päätoimittajamme teki ratkaisun Liiton edun kannalta siten, että syytösryöppyjen toistelu julkaistaan seurapostin yhteydessä. Juhlitaan nyt tämä numero sovussa. Asiallisuuden ja vastineiden pituuden kriteerit oli myös otettava huomioon.

Tämäkin päätös varmaan herättää keskustelua eräissä piireissä. Muistutan kuitenkin, että hallituksemme on demokraattisesti liittokokouksissa valittu, eikä sinne monena viime vuonna ole hirveää tungosta ollut. Esimerkiksi vuonna 1995 tuotti suuria vaikeuksia täyttää neljä silloin vapautunutta paikkaa. Kahden viimeisen ehdokkaan löytämiseksi täytyi kokous keskeyttää ja pistäytyä ulkona tupakalla miettimässä. Viime syksynäkään ei jouduttu äänestämään, vaan ehdokkaita löytyi juuri ja juuri tarvittava määrä.

Hallitusta uusitaan taas syyskokouksessa 29.11 klo 12:00 Helsingin petankkihallilla. Katsotaan kuinka paljon tällä kertaa löytyy niitä, jotka haluavat uhrata lähes kaiken vapaa-aikansa ja tehdä satoja tunteja talkootyötä Liittomme hyväksi.

Kokouksessa päätämme myös monista sääntö- ym asioista ja nostelemme ehkä maljojakin. Kokouksen jälkeen pelaamme juhlaturnaus-trippelin, kaikki mukaan!

JP


Suomen Petanque-Liitto ry